Jukka Poika uusii tyyliään: "Biiseistä tulee nenäkkäämpiä"

25.09.2014 15:36 - Senni Loikala

Reggae-artisti Jukka Poika on viihtynyt rutkasti levytysstudioilla ja uusi albumi alkaa olla valmis. Laulaja kertoo Voicelle ottavansa uutta suuntaa musiikillaan.

Jukka Poika, 34, kertoo kuluttaneensa viime aikoina lähes kaiken vapaa-aikansa levytysstudiolla. Työn tuloksena uusi albumi alkaa olemaan miehen sanojen mukaan "purkissa".

- Seuraava levy on kulmikkaampaa tavaraa. Biisit ovat vähän nenäkkäämpiä ja särmikkäämpiä kuin ennen, paitsi Crzybailaaja (syyskuussa ilmestynyt sinkku), sanoo Jukka Poika.

Voice kysyi Jukka Pojalta, millaisia asioita elämänkokemuksestaan hän pyrkii välittämään musiikillaan.

- Tärkeimmät ja oleellisimmat asiat filosofisessa mielessä riippuu, millä tavalla esitän asiat eikä niinkään mitään yksittäisiä suuria viisauksia. Vaikka välillä niitäkin sinne yritän ujuttaa, Jukka Poika kertoo.

Artistin mukaan eletyn elämän mukanaan tuoma läsnöolo, positiivisuus ja tietty asenne ovat hänelle tärkeitä työssään.

Kuuntele Crzybailaaja alta.

Aiemmin Jukka Poika kertoi Voicelle, mitä on hänestä hyvä elämä. Pääset juttuun tästä.

Kilpailut

Uusimmat