Kuva: Senja Rapila

Almaa, 20, viedään maailmalla: Aion pitää kotini Suomessa

31.10.2016 13:01 - Rea Tallgren

Kun Alma jätti lukion kesken, pelkäsivät hänen vanhempansa, mitä tytöstä tulee. Pelko osoittautui turhaksi. Nuori nainen on noussut muutamassa viime kuukaudessa yhdeksi Suomen seuratuimmista artisteista.

Almalla, 20, on päällään neonväreillä koristelu, camo-kuvioinen bomber. Kiiltävät ja pitkät hiukset ovat kirkkaankeltaiset. Nuori nainen näpertää sormuksiaan ja nappaa käteensä kuulakärkikynän, jota napsuttaa usean kerran putkeen. Alman puheessa yhdistyvät jouhevasti englannin - ja suomen kieli. 

Kun Alma puhuu, hän katsoo hetken silmiin ja laskee sitten katseensa pöydän pintaan mietteliäänä. 

- Mun vanhemmat pelkäsi, että musta tulee joku kaupan kassa kun jätin lukion kesken, Alma muistelee.

Vanhemmat pelkäsivät turhaan, sillä Almasta tuli jotain aivan muuta; Suomen suurimmaksi lupaukseksikin tituleerattu artisti. 

Hurja nousukiito 

Alma ei ole ikinä opiskellut musiikkia.

- Hain Sibelius-Akatemiaan ja Pop & Jazz Konservatorioon, mutta en päässyt. Olin ihan paskana, Alma sanoo.

Sitten hän katsoo suoraan silmiin ja toteaa käheällä äänellään "fuck them". Kasvoilla käväisee veikeä hymy. 

Syytä hymyyn Almalla onkin.

Kesällä 2015 Alma osallistui Music Finlandin ja PME Recordsin biisileirille. Leirillä sävellettiin kappaleita kansainvälisten tuottajien kanssa. Alman kappale miellytti Sony ATV:n saksalaista tuottajaa Pascal Reinhardtia ja pian Alma oli jo Berliinissä tekemässä musiikkia.

Tämän vuoden maaliskuussa Alma solmi maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa. Suomessa hänet on sainattu PME Recordsille ja Warner Musicille.

Alman Karma-hittiä on striimattu hurjat 16 miljoonaa kertaa. Felix Jaehnin kanssa yhteistyössä tehty Bonfire-kappale on kerännyt yli 48 miljoonaa striimikuuntelua ja ylittänyt platinarajan Saksassa. Aika hyvin naiselta, joka on vasta 20-vuotias ja "high-school dropout". 

Biisinkirjoitusleiristä on nyt kulunut vajaat 1,5 vuotta, kouluohareista pari enemmän. 

(kuva: Senja Rapila)

Koti pysyy Suomessa

Parhaillaan Alma työstää musiikkia niin itselleen kuin muillekin artisteille. Viimeisen neljän kuukauden aikana Alma arvioi olleensa kotonaan noin neljä viikkoa. 

- Olen ollut Lontoossa 5-6 kertaa, viime viikon olin Tukholmassa. Sitten olen ollut Bulgariassa, Oslossa, Berliinissä, Los Angelesissa ja Saksassa, nainen luettelee. 

Maailmalle Alma ei aio kuitenkaan vielä muuttaa. Hän asuu vanhempiensa kanssa, eikä koe tarvetta omaan asuntoon. 

- Kotini ei ole tavallaan missään tällä hetkellä, kun menen maailmalla koko ajan. Mutta silloin, kun minulla on vapaa-aikaa ja lomaa, haluan tulla kotiin vanhempieni luokse, Alma selittää. 

- Parempi se on kuin lähteä yksin johonkin Lontooseen yksin johonkin omaan kämppään. Sitä paitsi nykyään pääsee Helsingistä Losiin yhdessä päivässä, Alma selittää. 

Keikoille kaksoissiskon kanssa

Keikoilla 20-vuotiaan naisen dj:nä toimii oma kaksoissisko Anna. Myös Annalla on neonväriset hiukset ja usein samanlaiset vaatteet kuin Almalla. Yksi suuri ero kuitenkin on; Anna on taktiset 30 sekuntia Almaa vanhempi. 

- Ja se näkyy! Se aina v*ttuilee mulle, Alma nauraa, mutta vakavoituu sitten ja vakuuttaa, että hänellä ja hänen siskollaan ei juurikaan ole riitoja. 

- Keikoilla meidän rumpali on pomo. Mutta Anna on myös. Minä en osaa liidaa mitään, ja olen pyytänyt heitä ottamaan vastuun. Minä mieluummin nostan kädet ilmaan ja menen, miten muut haluavat. Se on helpompaa, Alma nauraa. 

(kuva: Senja Rapila)

Mitä seuraavaksi?

Alma julkaisi juuri uuden, neljän biisin EP:n. Siltä löytyvät platinaa myyneen Karman lisäksi kaksi uutta kappaletta, Dye My Hair ja Knock. Lisäksi julkaisu sisältää akustisen version Dye My Hair -kappaleesta. Luvassa on myös keikkoja Euroopassa sekä keikka Teksasissa. 

Mutta mistä Alma sitten haaveilee?

Tulevaisuudessa hän haluaisi esiintyä esimerkiksi Lontoossa Coachella-festivaaleilla, koska se olisi "v*tun kova". 

Suomikeikoista haaveissa on Ruisrockin Rantalava. 

- Se on ehkä vähän niinku jo tulossakin. Maybe, Alma virnistää ja naurahtaa käheällä äänellään.  

Lue myös: Rion olympialaisissa soitettiin suomalainen hittikappale: Miljoonayleisö!

Lue myös: Elton John vaikuttui Alman kappaleesta: "Luulin, että se olisi joku levy-yhtiön juttu"

Kilpailut

Uusimmat