Beyoncén letti aiheutti tapaturman kesken show'n - fanit reagoivat järkyttävällä tavalla

18.10.2016 10:15 - Senni Loikala

New Yorkin konsertissa laulajatähden suuret korvakorut takertuivat hiuksiin, mikä sai artistin korvalehden repeytymään.

Amerikkalainen laulajatähti Beyoncé, oikealta nimeltään Beyoncé Knowles, 35, esiintyi viime lauantaina New Yorkissa tyrmäävässä tyylissä, johon kuuluivat hopeisen bodyn, verkkosukkahousujen ja ylipolvensaappaiden lisäksi näyttävät korvakorut.

Tähdelle tapahtui pieni, mutta verinen haaveri kesken lavashow’n. Hänen korvakorunsa takertui hänen pitkällä letillä olleisiin hiuksiinsa, mikä sai korun irtoamaan väkisin korvasta. Laulajan korva jäi tästä veriseksi.

Us Weekly -lehden mukaan Beyoncé olisi huomannut haaverin, pyyhkäissyt kädellä korvaansa ja nähnyt tämän jälkeen sormessaan verta. Tähti kuitenkin jatkoi esityksensä loppuun täysillä.

Sai aikaan ikävän seurauksen

Tapahtuneen jälkeen Beyoncén fanit alkoivat keskustella tähdelle sattuneesta haaverista sosiaalisessa mediassa alatunnisteilla #CutForBeyonce ja #BleedForBeyonce. Tästä nousi myös surullinen lieveilmiö, kun jotkut olivat vahingoittaneet itseään ja jakaneet tästä kuvia käyttäen kyseisiä hashtageja.

(kuva: YouTube)

Katso alta video esityksestä, jonka aikana Beyoncén korvalehti repeytyi.

Lue myös: Beyoncé otti neljävuotiaan tyttärensä mukaan gaalaan - uskomaton asu varasti show'n

Lue myös: Uusi kirja väittää: Jay Z:n suhde 17-vuotiaaseen Rihannaan aiheutti eron Beyoncén kanssa

Lue myös: Beyoncé julkaisi poikkeuksellisen koskettavan tekstin kotisivuillaan: Viha tulee kanavoida oikein

Kilpailut

Uusimmat