Danny: "Rock-musiikki kuoli vuonna 1985!"

12.05.2016 10:00 - Anna Hopi

Uuden levyn tänä vuonna julkaiseva Danny on pyrkinyt seuraamaan musiikkialan virtauksia koko uransa ajan.

Viihdetaiteilija Danny, 73, on vaikuttanut D-tuotannon ja Danny Show'n kautta kotimaisen musiikin historiaan vuosikymmenten ajan. Mies pyrkii seuraamaan alalla tapahtuvia muutoksia. Hänen mukaansa tie tähteyteen oli kivinen hänen nuoruudessaan 1960-luvulla, ja alalla vallitsee edelleen kilpailumentaliteetti, joka luo epävarmuutta artisteille.

Dannyn mukaan monia esiintyviä artisteja vaivaa epävarmuus oman uran jatkuvuudesta ja näin oli myös hänellä.

- Eteneminen viihdealalla oli alusta saakka äärimmäisen vaativaa, koska koko ajan tuli lisää kilpailijoita. Kun aloitin, maailmalla oli juuri tehnyt läpimurtonsa The Beatles ja The Rolling Stones, joiden edessä saivat väistyä Elvis ja Little Richardkin. Musiikin genret muuttuivat jatkuvasti ja rantautuivat Suomen. Piti olla ajan hermoilla. Yleensä popartisti on hetken esillä ja häipyy unholaan. 60-70-luvun taitteessa alkoi olla se olo, että ehkä minut on hyväksytty alalle ja saatan saada tästä leipää tulevaisuudessakin, kertoo mies Iskelmän haastattelussa.

"Nyt kovin juttu on Cheek, kuka on ensi vuonna?"

Jokaisen artistin on hyvä seurata omaa alaa ja ennakoida tulevaa. Musiikkineuvos on miettinyt uransa varrella paljon sitä, mihin musiikkiala on menossa.

- Tarjontaa ja radioita sekä TV-kanavia on niin paljon ja ihmisten vapaa-ajasta kilpaillaan enemmän kuin koskaan. Ihmiset käyttävät aikaansa teknisiin laitteisiin ja muihin harrastuksiin musiikin ohella. Jokainen valitsee itse mielimusiikkinsa. Kilpailu ihmisten suosiosta on ollut viime vuosina hurjan kova. Nyt kovin juttu on Cheek, kuka on ensi vuonna? Linjaa tähti.

Tähteys on Suomessa vaikeasti saavutettavissa oleva asia, ja Iso D:n mielestä kansainvälisiä, todella merkittäviä musiikin supertähtiä ei ole noussut sitten 80-luvun.

- Kun kirjoitin aikanaan vuonna 2009 Rock Academy -show'n rock 'n rollin historiasta, huomasin, että käsikirjoitukseni loppui vuoteen 1985. Johtuen siitä, että silloin viimeiset suuresti kunnioittamani taiteilijat Michael Jackson ja Madonna tekivät läpimurtonsa. Sen jälkeen ei ole tullut mitään sellaista, joka olisi saanut minut tuntemaan samaa kunnioitusta kuin esimerkiksi Michael Jacksonin musiikki, pohtii laulaja.

- Tämän viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on noussut esiin paljon hienoja taiteilijoita, mutta ei yhtään oikeaa supertähteä. Tutkin kirjoja ja tein oman johtopäätökseni, että rockmusiikki syntyi vuonna 1952 ja kuoli tavallaan vuonna 1985. Toki rokkia on tehty, mutta suuria persoonallisuuksia ei ole ilmestynyt rock 'n rollin tähtitaivaalle.

Kesä Finnhittien kuninkaat -kiertueella

Iso D:llä on edessään kiinnostava vuosi - tulossa on sekä uutta levyä, dokumenttielokuvaa, kirjaa ja kiertue yhdessä Finhittien kuninkaiden Tapani Kansan ja Frederikin kanssa. Tulevan levyn ensimmäinen single on Päivät nää. Kuuntele se alta.

Kilpailut

Uusimmat