Kuva: Senja Rapila

Elastinen ja Juha Tapio tekivät yhteisen biisin: "Tahdoin nähdä hänet rokkikukkona"

16.05.2016 17:45 - Senni Loikala

Parasta Aikaa kertoo siitä, miten tärkeää on elää hetkessä. Elastinen puhui miesten yhteistyöstä Radio Novalla maanantaina.

Elastinen feat. -televisio-ohjelman viimeisessä jaksossa räppäri Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, 35, tekee yhteisen kappaleen Juha Tapion, 42, kanssa. Elastinen kertoi maanantaina Radio Novan Aamussa, että kuvaukset lähensivät muusikkoja huomattavasti.

- Olimme Juhan kanssa moikkailututtuja, ja tämä ohjelma syvensi meidän välejä ihan mielettömästi, Elastinen kertoo.

Helsingistä kotoisin oleva Elastinen kertoo, että Juha Tapio tahtoi pistää hänet huhkimaan maatilan töitä ohjelmassa.

- Juha on maalta ja minä olen kaupunkilaispoika. Hän vei minut välittömästi maatilalle duuniin, kädet kuraan ja kumisaappaat jalkaan, Elastinen sanoo.

- Käsittelimme meidän molempien menestystä, miltä musiikin tekeminen tuntuu ja tietenkin uraa jo ennen huippuvuosia.

Miesten yhteistyöstä syntyi kappale Parasta Aikaa. Kappale kertoo hetkessä elämisen taidosta; siitä, että joka hetki pitäisi elää täysillä.

- Biisin teemana on läsnäolo, tämän hetken arvostaminen. Tähän haettiin suurta tunnelmaa ja sanoin, että haluan nähdä Juha Tapion rokkikukkona. Sen takia vein Juhan suuriin puitteisiin ja soitimme livebändin kanssa.

Elastinen feat. -ohjelma tulee perjantaisin MTV3:lta klo 20.05.

Lippuja ELASTINEN FEAT. -konserttiin pääset ostamaan tästä.

Kilpailut

Uusimmat