Kuva: Mikko Räsänen

Elias Kaskisen turistimoka Los Angelesissa: Olisin voinut päästä hengestäni!

14.10.2016 10:00 - Anna Hopi

Laulaja Elias Kaskinen oli Los Angelesissa Yhdysvalloissa biisintekoreissulla, jossa hänellä oli vääränlainen vaate mukana.

Los Angeles on monien kotimaisten artistien mekka, mitä tulee biisinteko-inspiraatioon. Elias Kaskinen matkusti niin ikään tekemään Päivän Sankarien tulevaa levyä viihteen kultakaupunkiin, joka maineensa mukaisesti vilisee julkisuuden henkilöistä.

- Siellä on sikana julkkiksia kaikkialla ja koko ajan. Olin siellä silmät tuikkien ja katselin ympäristöäni. Ajelimme autolla ja Jarkko, jonka kanssa olin siellä tekemässä musaa, sanoo, että vitsi tuossa on Dr Phil. Tuijotin juuri puhelinta ja kun nostin katseeni kännykästä, hän oli jo ajanut ohi.

- Minun olisi ollut mahdollista nähä Dr Phil, mutta en nähnyt ketään koko kahden viikon aikana, vaikka kävimme vaikka missä. Karvas tappio! Oli silti siistiä nähdä paikkoja, joita näkee ainoastaan televisiossa.

"Minut oltaisiin voitu niitata tonttiin"

Kaskinen oli pakannut matkaan mukaan vapaalla kädellä, eikä hänelle ollut tullut mieleen, että bandana oli väärä valinta kyseiseen kaupunkiin.

- Minulla oli punainen bandana-huivi matkassa mukana. Minulla ei onneksi ollut sitä päällä. Avasin matkalaukun, kun tulimme hotellille ja bandana oli siinä, Jarkko sanoi, että tuota et päälle laita. Siellä Losissa on Bloods ja Crips -jengit, joilla on omat jengivärit bandanoissaan. Punainen on jengiväri. Jos olisin kulkenut huivi päässä, minut oltaisiin voitu tulla niittaamaan tonttiin, jos olisi tullut jengin jäsen kadulla vastaan, nauraa Kaskinen.

- Ei sitä tiedä, olisinko ollut niiden mielestä vain joku skandinaavi-urpo, mutta kaiken varalta Jarkko käski heti sen huivin pois minulta. Sama moka oli käynyt kuulemma äskettäin Benjamin Peltoselle, että silläkin oli ollut joku bandana mukana!

"Vain Cheek keikkaili tammikuussa"

Moni suomalainen artisti on asunut viime vuosien aikana maailmalla - ja eritoten Los Angeles on ollut usean artistin lempikohde. Sinne ei kuitenkaan Elias Kaskinen rakentaisi pesäänsä.

- Ei tullut sitä fiilistä siellä. Sinne olisi kiva tehdä ehkä joku pidempi reissu, mutten kuitenkaan viihdy kovin hyvin noin urbaanissa ympäristössä. Minun pitää päästä luontoon, sanoo Kaskinen.

Los Angelesin reissu tarjosi hauskoja kohtaamisia suomalaistähtien kanssa.

- Kaikki piti tammikuussa keikkataukoa, paitsi Cheek. En tiedä mikä on syy. Cheek oli kuitenkin ainoa, joka keikkaili tammikuussa, virnistää Kaskinen.

- Paikalla Losissa oli paljon väkeä, kuten esimerkiksi Paula Vesala, Sanni, Kasmir, Arttu Kuosmanen Santa Cruzista... Iso määrä suomalaisia musantekijöitä ja artisteja. Menimme katsomaan NHL-peliä ja siellä oli Mikael Granlund. Siellä syntyi suomalaisten yhteydenpito, ja suomalaistähdet tulivat moikkaamaan meitä. Olimme ihan korvat punaisina.

 Lue myös: Elias Kaskinen: Itkeminen kappaletta tehdessä on hyvä merkki

Kilpailut

Uusimmat