Eronnut ja uuden rakkaan löytänyt Olli Lindholm: "Voisin juontaa parisuhdeohjelmaa TV:ssä"

17.05.2016 13:50 - Anna Hopi

Laulaja Olli Lindholm, 52, on alkanut suurten elämänmuutosten jälkeen miettiä, millaisia mahdollisuuksia elämä voisi vielä hänelle antaa.

Yö viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhlaansa ja tulossa on 20. toukokuuta albumi Puolet taivaasta, puolet helvetistä. Keulakuva Olli Lindholm elää 52-vuotiaana elämänsä parasta aikaa, johon ovat viime aikoina kuuluneet myös suuret muutokset.

Tuottaja Jimmy Westerlund on uudistanut täysin Yö-soundin ja Lindholm haki pitkästä avioliitostaan eroa jokin aika sitten. Elämässä on uusi rakkaus, 35-vuotias Eveliina. Pahat kielet voisivat väittää, että Lindholmilla on päällä viidenkympin villitys. Mies itse sanoo voivansa nyt paremmin kuin pitkään aikaan.

- Huomio eron jälkeen tuntui tosin oudolta, koska en ole koskaan ennen ollut tuollaisen kohteena. Tuntui vielä hassummalta kuinka nopeasti se meni ohi. Kohu ei kestänyt kuin pari päivää, sanoo tähti Iskelmän haastattelussa.

Laulaja kertoo saaneensa kävellä puheiden ja kirjoitteluiden jälkeenkin rauhassa kadulla.

- Paitsi naiset yrittävät iskeä, Lindholm heittää vitsillä, mutta vakavoituu kuitenkin pian.

- Olen saanut aina kävellä kadulla rauhassa, vaikka olisin ollut kuinka suosittu. En ole koskaan kokenut siitä ongelmaa. Ihmiset tulevat joskus juttelemaan ja ottamaan kuvaa, mutta mähän olen julkkis - se kuuluu työnkuvaan.

"Voisin juontaa parisuhdeohjelmaa TV:ssä"

Lindholm on viisikymppisenäkin täynnä virtaa ja monessa mukana. Viime aikoina häntä ovat työllistäneet The Voice of Finland ja uuden levyn tekeminen. Tulevaisuudessa mies näkee, että hän voisi antaa esimerkiksi yleisölle itsestään motivaatiopuhujana.

- Minusta voisi tulla isona Olli Lindholm, joka kiertää Lenni-Kalle Taipaleen kanssa kahdestaan Suomea ja kerron tarinaani esimerkiksi yritystilaisuuksissa. Puhun Yö-yhtyeen urasta ja Lenni-Kalle soittaa pianoa. Teemme jo nyt jonkin verran tällaisia keikkoja, kertoo laulaja.

Julkisuus on tehnyt sen, ettei Lindholm voisi enää palata menneeseen. Ennen Yötä mies työskenteli muun muassa taksikuskina ja siivousliikkeen esimiehenä.

- En voisi mennä enää siivousliikkeeseen. Ihan kaikki ei ole enää mahdollista, toteaa Lindholm ja alkaa pohtimaan mahdollisia polkujaan.

- Moni asia tulee tulevaisuudessa muuttumaan. Ravintolakulttuuri ja ihmisten kulutuskäyttäytyminen on muuttunut. Veikkaan, että konserttien määrä ja trio-keikat lisääntyvät. Tulemme varmasti keikkailemaan Lenni-Kallen kanssa ja teen todennäköisesti lisää TV-projekteja, kertoo Lindholm.

- Perinteisien ravintolakeikkojen suhteen koen, että homma ei voi jatkua pitkään tällä tavalla. Menet sisään ravintolaan ja se maksaa parikymppiä. Sitten otat pari kaljaa ja siitä tulee yhteensä melkein viisikymppiä. Se tuntuu itsestäkin huonolta, eikä ole hyvää bisnestä.

Yön keulakuva on ihastuttanut The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana useamman kauden verran. Millaisia TV-projekteja hän voisi kuvitella tekevänsä tulevaisuudessa?

- Voisin tehdä Lenni-Kallen kanssa parisuhdeohjelman, jonne tulisi aina kolme paria, joiden elämässä olisi erimielisyyksiä. Kävisimme läpi heidän kanssaan sen, millaisen laulun he laulaisivat toisilleen. Se, jolla on enemmän anteeksipyydettävää, voisi laulaa kappaleen toiselle Lennin säestyksellä. Minä juontaisin ohjelmaa, maalailee artisti.

Yleisöä on kiinnostanut kausi toisensa jälkeen Vain elämää -sarja, jonne Olliakin pyydettiin vuonna 2011 syksyllä. Samaan aikaan mies kuitenkin teki Kiitos ja kunnia -kiertuetta Yön kanssa ja hän joutui kieltäytymään. 

- Harmitti, kun tilalle meni Neumann. Sen jälkeen ei ole pyydetty. En tiedä, oliko kerrasta poikki. Ehkä sekin aika tulee, toteaa mies.

"Katsoin nuorempien artistien melttoamista vierestä"

Viisikymppisen elämä tuntuu Olli Lindholmista hyvältä, vaikka hän huomaa välillä harmittavissa tilanteissa ikänsä.

- Tuntuu ihan ok olla tämän ikäinen, kun touhuan asioita. Kun menen Ylöjärven salille ja vieressä kyykkää joku parikymppinen jätkä 200 kiloa, tajuan sen, että tietyissä asioissa raja on tullut vastaan. En voi tehdä asioita, joita haluaisin. Motoriikka ja nivelet eivät kestä, kertoo Lindholm.

Mies on joutunut iän takia myös luopumaan asioista, jotka ennen sujuivat kuin tanssi.

- Penkistä ei enää nouse mitään, kun kiertäjäkalvo repesi puoli vuotta sitten. Nostan penkistä nyt 60 kiloa, ennen 140 kiloa. En vieläkään ole kunnossa. Käyn edelleen aktiivisesti salilla, ja teen niitä liikkeitä, mitä voin. Olen alkanut kävelemään ja mietin uusia harrastuksia. En anna leikkauttaa olkapäätä, se olisi vieläkin isompi projekti, toteaa tähti.

- Kyllä se ajan kanssa palautuu. Ei minusta enää samanlaista penkkaajaa tule kuin aiemmin. Kun näen ikäisiäni ihmisiä tulee hyvä fiilis sitä, että jaksan panostaa omasta kunnostani huolehtimiseen.

Yö-tähdelle tulee mieleen hetki tämän vuoden Emma Gaalasta, jossa yhteisessä artistipukuhuoneessa hän joutui kantamaan nestorin viittaa nuorten artistien juhliessa kovaäänisesti.

- Meillä oli yksi iso pukuhuone ja siellä oli JVG:tä ja VilleGallea paikalla. Oli huvittavaa katsella, kun he kirosivat ja melttosivat ja tulivat sitten kysymään minulta, että mikä vaivaa, miksen riehu mukana. Alkoi naurattaa ja sanoin, että pitäkää päänne kiinni ja menkää muualle räyhäämään. Vetosin, että antaisivat vanhan ihmisen olla rauhassa, paljastaa Olli.

- Heitäkin alkoi naurattaa koska näkivät, etten ollut tosissani. En ole tiukkapipo, vaikkakaan en haluaisi enää yhtään koheltaa, se on jo nähty. Kun istun syrjemmässä ja katson muiden touhuja, olen tyytyväinen, että olen tämän ikäinen. Minun ei enää tarvitse tehdä noita asioita, vauhtivuodet ovat takana.

"Perhe-elämä oli hienoa 90-luvulla"

Lindholm oli Satu-vaimonsa kanssa naimisissa vuodesta 1996 lähtien. Parinkymmenen vuoden liitosta miehelle jäi kaksi jo varttunutta lasta. Kun hän syväluotaa tunnelmiaan 20 vuoden taakse, kolmekymppisen miehen elämä oli tuolloin hyvin erilaista.

- Silloin tehtiin Ihmisen poikaa ja työnnettiin Ossia rattaissa pitkin Tampereen Kissanmaata ja tehtiin keikkoja - niitä oli jo silloin hyvin. Olin siivousliikkeessä töissä ja pelasin vähän jääkiekkoa. Elämä 90-luvulla oli hienoa, sitä ei voi verrata tähän päivään, miten paljon asiat ovat muuttuneet, muistelee mies.

- Se aika oli ainutkertaista, kun lapsi oli pieni ja toinen tulossa. Jos nyt tapahtuisi sama asia, niin osaisiko siitä edes olla onnellinen?

Lindholm lisää kuitenkin samaan hengenvetoon, ettei suunnittele jälkikasvua uudessa elämäntilanteessaan. Hän pitää 90-lukua silti monessa mielessä huikeana aikana.

- Siinä suhteessa se oli parasta aikaa, että vaikka olen raitistunut ja hyvässä kondiksessa, ja olen saanut aikaiseksi valtavia asioita, lapset eivät enää ole pieniä. Poika on 23-vuotias, eikä paljon käy kotona ja tytär ei paljon kanssani juttele. Elämä muuttaa muotoaan. Siitä tulee erilaista, vietetään laatuaikaa pankkiautomaatilla.

Kilpailut

Uusimmat