Hauska sattuma: Kaksi suomalaisbändiä teki samanlaisen musiikkivideon

24.09.2013 14:45 -

Toisinaan hyvät ideat syntyvät monella taholla samaan aikaan. Vertaa Scandinavian Music Groupin ja Egotripin musiikkivideoita toisiinsa.

Scandinavian Music Group julkaisi uuden musiikkivideonsa 15. syyskuuta. Video on tehty kappaleeseen Balladi 2: Nuorukainen.

Neljä päivää myöhemmin Egotripin uusi musiikkivideo näki päivänvalon. Hyvä hetki on toinen single yhtyeen uutuuslevyltä.

Katselijan huomion kiinnittää se, että musiikkivideot on kuvattu sattumalta samassa paikassa, Helsingin Suvilahden vanhassa kaasukellossa.  Kaasukello poistettiin käytöstä 1980-luvulla, mitä ennen sitä käytettiin kaasun varastointiin.

Musiikkivideoissa on eroavaisuuksiakin. SMG:n video on kuvattu auringonpaisteessa, Egotripin video sateen jälkeen. Egotripin videossa on myös muualla kuvattuja osuuksia.

Videoiden perusidea on kuitenkin hyvin samanlainen: kuvataan yhtyettä, joka esiintyy vakavailmeisenä Suvilahden kaasukellossa. Molempien videoiden lopussa kamera loittonee kauemmas yhtyeestä.

Vertaa videoita toisiinsa:

Kilpailut

Uusimmat