Kuva: AOP

Huhut leviävät: The Black Eyed Peas antoi potkut naissolistilleen! Toinen supertähti tilalle

18.01.2017 15:15 - Erica Alaluusua

Nicole Scherzinger on nähty studiolla yhdessä The Black Eyed Peas -yhtyeen jäsenten kanssa.

Vuonna 2016 paluunsa vahvistanut yhdysvaltaisyhtye The Black Eyed Peas on mitä ilmeisemmin laittanut naissolistinsa vaihtoon. Aiemmin yhtyeessä vaikuttanut Fergie Duhamel, 41, on huhujen mukaan korvattu laulaja Nicole Scherzingerillä, 38.

Scherzinger bongattiin jo heinäkuussa matkaamassa yhtyeen jäsenten kanssa Kroatiaan, ja syyskuussa heidät nähtiin myös yhdessä studiolla. Tiistaina laulajatähti oli matkalla Lontooseen yhdessä rap-artisti apl.de.apin, eli Allan Pineta Lindonin, kanssa. He matkasivat yhdessä tapaamaan yhtyeen jäsentä Taboota, oikealta nimeltään Jaime Luis Gómezia.

Lähteen mukaan Scherzinger olisi ollut jo mukana tekemässä uutta musiikkia yhtyeen kanssa, ja luvassa olisi tanssilattioita räjäyttävää materiaalia.

"Verrattuna Nicolen aikaisempiin flopanneisiin albumeihin täynnä tunteilevia balladeja, oli suunta hyvin erilainen", lähde paljastaa The Sun -lehdelle.

Scherzingeriä kaavailtiin yhtyeen jäseneksi ensimmäisen kerran jo vuonna 2003, mutta hän oli tällöin tehnyt sopimuksen Eden's Crush -pop-yhtyeen kanssa. Sittemmin Scherzinger on tullut tutuksi The Pussycat Dolls -yhtyeestä, ja yhtyeen välirikon jälkeen hän on luonut myös soolouraa. Scherzinger on toiminut myös X Factor -laulukilpailun tuomarina.

Nicole Scherzinger. (kuva: AOP)

Lue myös: Black Eyed Peas tekee paluun - nokkamies katuu tauolle jäämistä

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat