Kuva: AOP

Ilosaarirockin lipunmyynti alkaa - odotettu Volbeat-keikka toteutuu

20.11.2015 11:15 - Eeva Rajala

Ilosaarirock julkaisi tänään ensimmäiset artistikiinnityksen ensi vuoden festivaalista.

Joensuun Laulurinteelle saapuvat heinäkuussa muun muassa tanskalainen Volbeat sekä brittiläinen indie rock -komeetta The 1975.

- Volbeatia on toivottu meiltä kiivaasti jo usean vuoden ajan ja nyt onnistuimme saamaan yhtyeen Joensuuhun. Luvassa on viimeisen päälle rockspektaakkeli, myhäilee Ilosaarirockin ohjelmapäällikkö Panu Hattunen.

Ilosaarirockin early bird -ennakkoliput tulevat myyntiin maanantaina 23. marraskuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa klo 9.00. Kahden päivän lipun hinta on toimituskuluineen 89 euroa. Ennakkohinta on voimassa vuoden loppuun saakka. Ilosaarirock järjestetään Joensuun Laulurinteellä 15.–17. heinäkuuta.

Volbeatin neljäs albumi Beyond Hell / Above Heaven myi Suomessa platinalevyyn oikeuttavan määrän. Yhtye soitti loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla vuonna 2013. Yhtyeen kuudennen albumin on määrä ilmestyä ensi vuonna. The 1975 julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2013.

Kaikkiaan Ilosaarirockissa soittaa heinäkuussa noin 60 yhtyettä. Viime kesänä festivaali keräsi Laulurinteen puistoalueelle 53 000 ihmistä kolmen päivän aikana.

Kilpailut

Uusimmat