Jonne Aaron: Oma vaatemallisto markkinoille parin viikon päästä

24.03.2015 18:45 - Reetta Haverinen

Negative-yhtyeestä aikoinaan julkisuuteen ponnahtanut suomalaisartisti Jonne Aaron on tehnyt uuden aluevaltauksen. Mies on ryhtynyt suunnittelemaan vaatteita ja ensimmäiset pukimet tulevat myyntiin parin viikon kuluttua.

On itsestään selvää, että lokakuussa toisen sooloalbuminsa Risteyksessä julkaisseella Jonne Aaronilla riittää musiikillista lahjakkuutta vaikka muille jakaa. Harva kuitenkaan tietää, että miehen visuaalinen silmä on myös vertaansa vailla. Mies on haaveillut jo vuosien ajan suunnittelevansa oman vaatemalliston ja nyt toiveesta on tullut täyttä totta.

Aaronin omaa nimeä kantava vaatemallisto tulee myyntiin muutaman viikon kuluttua miehen omassa verkkokaupassa Jonnen kauppa. Nuorille aikuisille sunnattuun katutyyliseen kevätmallistoon kuuluu muun muassa mekkoja ja rockhenkisiä flanellipaitoja.

- Otin tällaisen uuden aluevaltauksen. Tykkään suunnitella ja mulla on visuaalista silmää. Olen tykännyt vaikuttaa itse esimerkiksi Negativen levyn kansiin ja piirtänyt ja suunnitellut logoja. Tiedän, että tämä visuaalisuus tulee ihan mun neitsyt luonteesta, Aaron kertoo.

Mies lisää, että suunnittelu on hänen mielestään hauskaa ja vaatemalliston työstäminen on ollut hänelle mieluinen tapa rentoutua muun työn vastapainona. Aaron on innoissaan uuden mallistonsa lanseerauksesta, joten uusia vaatemallistoja on taatusti luvassa vielä kevätsesongin jälkeenkin.

Pääset miehen omaan verkkokauppaan täältä.

Lue myös: IS: Jonne Aaron tunnustaa: Vauvakuume

Kilpailut

Uusimmat