Kaija Koo: Jotain kai olen tehnyt oikein, kun ympäriltä tulee pelkkää hyvää
Kuka sen opettaa -albumin huhtikuussa julkaissut Kaija Koo valloitti Voicen juhannuksessa yleisön puolelleen, kuten aina. Huikean keikan vetänyt laulajatar laulatti festarikansaa, joka osasi jokaisen kappaleen sanat, myös ne uusimmat, ulkoa.
Kaija kertoo jännittäneensä keväällä paljon levynsä julkaisemista. Kaikki on kuitenkin sujunut hyvin ja levystä on tullut menestys. Tämä luonnollisesti lämmittää artistin sydäntä.
- Kun menen mihin tahansa tekemään pr-työtä, niin aina on ollut ihan mieletön vastaanotto.
- Tulee olo, että on sitä kai jotain tehnyt oikein, että ympäriltä tulee pelkkää hyvää vastaan. Se tuntuu aivan uskomattomalta.
Katso Kaija Koon haastattelu kokonaisuudessaan alta.
Lisää Voicen juhannus -artikkeleita löydät täältä.
Kilpailut
Uusimmat
Tommi Taurula kertoo ikävästä kohtauksestaan Salatuissa elämissä: "Näin siitä painajaisia"
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Näytä lisää