Laulaja Ellinoora paljastaa biisiensä taustan: Kaikki on tapahtunut minulle tai lähipiirilleni

07.03.2015 12:15 - Karoliina Kotala

Suomalaisartisti Ellinoora paljastaa kaksi tärkeintä mottoa siihen, kuinka nuoren naisen biisit syntyvät.

Hiljattain ensimmäisen sinkkunsa Ei hävittävää (AEIOUAO) julkaissut Ellinoora kertoo biisiensä syntyvän tosielämästä ja rehellisyys onkin naiselle musiikin tekemisessä tärkeää.

- Minulla on studiossa kaksi mottoa kappaleiden tekemisessä: Se on hauskaa, koska se on totta: eli lähes kaikki on tapahtunut joko itselleni tai lähipiirilleni. Sävellyksellisesti ja tuotannollisesti taas kyseessä on juuri oikea ratkaisu, jos kaikki muut sanovat, ettei näin voi tehdä.

Naisen haaveissa onkin kirjoittaa merkityksellistä musiikkia, joka koskettaa mahdollisimman monia. Artistin mukaan parempi onkin, jos kappale on jonkun kuulijan mielestä ihan huttua kuin pelkkää kädenlämpöistä.

- Lisäksi haaveissa olisi joskus esiintyä Ruisrockissa ja Provinssirockissa, tehdä tätä työtä mahdollisimman pitkään ja kehittyä kirjoittajana. Haluan tehdä sellaisia albumeja, jotka kantavat, Ellinoora kertoo.

Kuuntele alta ensimmäinen sinkku Ei hävittävää (AEIOUAO).

Kilpailut

Uusimmat