Kuva: AOP

Levy-yhtiö haastoi suosikkiräppärin oikeuteen - vaatii 1,8 miljoonaa euroa lisenssimaksuja

30.06.2016 08:00 - Senja Rapila

Black and Yellow -kappaleestaan tunnetuksi tullut Wiz Khalifa

Räppäri Wiz Khalifa, 28, on haastettu oikeuteen entisen levy-yhtiön toimesta. Hän oli kiinnitettynä Rostrum Recordsille vuonna 2005 vain kaksi vuotta sen perustamisen jälkeen.

Nyt Rostrum Recordsin perustaja Benjamin Grinberg vaatii 15 prosenttia suosiossa kylpevän räppärin rojalteista eli lisenssimaksuista, jotka tulevat kiertueilta, musiikin mynnistä ja muista oheistuotteista. Kyseessä oleva 15 prosenttia kattaa miltei kaksi miljoonaa euroa Khalifan tuloista.

Aiemmin huhuttiin, että Khalifa itse olisi vienyt levy-yhtiön oikeuteen viime kuussa talousasioiden huonosta hoitamisesta ja sopimusten ottamisista, jotka hyödyttivät pelkästään levy-yhtiötä. Tiettävästi mies sai vahingonkorvauksia noin 900 000 euroa.

Khalifa on huhujen mukaan nyt kieltäytynyt maksamasta levy-yhtiölle miljoonia euroja, jotka hän on velkaa 11 vuoden yhteistyön tiimoilta.

Lähde: Female First

Lue myös: Brittiräppäri Tinie Tempah saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen

Kilpailut

Uusimmat