Lordin yllätys: Esiintyy Irlannin Euroviisuissa

19.02.2013 08:15 - Mikko Räsänen

Lordi-yhtye on kiinnitetty esiintymään Irlannin euroviisufinaaliin.

Irlannin euroviisukarsinnat huipentuvat 22. helmikuuta järjestettävään finaaliin, jossa viisi artistia taistelee mahdollisuudesta päästä edustamaan Ruotsia toukokuussa Malmössä järjestettävään euroviisufinaaliin. Irlannin kansallisesta finaalista tekee suomalaisittain kiinnostavan se, että kilpailun kansainväliseksi artistivieraaksi on kiinnitetty Suomen euroviisuylpeys Lordi.

Lordin viime vuosi oli vaikea, sillä yhtyeessä tapahtui kokoonpanomuutoksia. Niistä on kuitenkin selvitty ja bändi on käynyt Nashvillessa levyttämässä uutuusalbuminsa. Levyltä on julkaistu jo ensimmäinen single The Riff, joka on kuultavissa alla.

Kilpailut

Uusimmat