Kuva: AOP

Mel C sivaltaa suosittua tyttöbändiä: Liian seksikkäitä

16.10.2016 22:15 - Iiro Myllymäki

Spice Girls -yhtyeestä tuttu Mel C kritisoi Little Mix -bändin kehittymistä seksikkäämpään suuntaan.

Spice Girls -yhtyeessä laulanut Melanie Chisholm, eli Mel C, 42, on kritisoinut niin ikään brittiläistä tyttöbändiä Little Mixiä liiasta seksikkyydestä. Little Mix voitti vuonna 2011 Britannian X Factor -kilpailun, ja Mel C sanoo pitäneensä bändistä alusta asti.

- Mutta he menevät koko ajan provokatiivisempaan suuntaan. Mielestäni he olivat lähimpänä Spice Girlsia jälkeemme tulleista tyttöbändeistä. He ovat kaikki upeita ja hyviä laulajia. Mutta he eivät aiemmin olleet seksikkäitä, ja nyt he ovat aina vain enemmän. Rakastan heitä, mutta haluan vain sanoa, että pysykää omana itsenänne, Mel C sanoo.

Little Mix esiintymässä viime elokuussa. (kuva: AOP)

Kaipaa viattomampaa aikaa

Mel C harmittelee, että hänen täytyy estää 7-vuotiasta tytärtään katsomasta Little Mixin seksuaalissävytteisiä musiikkivideoita. Mel C:n mielestä seksikkyyden vaatimus on nykyään musiikkibisneksessä aivan eri tasolla kuin Spice Girlsin kulta-aikaan 1990-luvun lopussa.

- Kaikki nuoret naiset haluavat näyttää seksikkäiltä. Mielestäni se on sääli. Elämme narsistista aikaa – tämä on 100 prosenttia pahempaa kuin Spice Girlsin aikaan. Se oli viattomampaa aikaa.

Katso alta Little Mixin live-esitys Hair-kappaleesta:

Lue myös: Spice Girls -tähti tyttöbändiaikojen synkästä puolesta: Masennusta ja syömishäiriöitä

Lähde: Female First

Kilpailut

Uusimmat