Kuva: AOP

Mikä laulajaruletti! Basic Elementin hittiputkea eivät laulajavaihdokset hidastaneet

20.05.2016 20:30 - Mikko Räsänen

Retroperjantain illan artistina esitellään ruotsalainen Basic Element.

90-luvun eurodance-buumi tuli ja meni. Buumin sisällä nähtiin useita tähdenlentoja, kun artistit singahtivat jättisuosioon yhden hitin voimin, mutta monesti suosio loppui jo niin pian, että enää hittiä seurannut albumi ei myynytkään kaksisesti. Vuosituhannen loppuun tultaessa kovin eurodance-buumi oli haihtunut ja monet genren kovimmat niment lopettaneet tekemisensä. 

Muutamat tuon ajan tähdet ovat kuitenkin pystyneet jatkamaan sitkeästi uraansa ja pysymään suosittuina jo kolmella vuosikymmenellä. Tuollaisista esimerkeiksi kelpaavat saksalaine Scooter ja sveitsiläinen DJ Bobo. Ruotsista vastaava esimerkki on Basic Element.

- Kyllä Basic Element kuuluu ehdottomasti koko eurodancen suuriin nimiin, jotka kelpaavat esikuviksi niin pitkän uran kuin hittien määrän suhteen. Ja hienoa, että Basic Element keikkailee yhä aktiivisesti, koska heillä on kolmelta vuosikymmeneltä niin monta hyvää kappaletta, että yhdistämällä ne samaan livesettiin, on hyvät bileet taatusti kasassa, Radio Novan Retroperjantaita vetävä Oku Luukkainen kertoo.

Basic Element perustettiin 1992. Bändin menestystarina on poikkeuksellinen siinäkin mielessä, että yhtyeen suosiota eivät ole toistuvat laulajavaihdokset hillinneet, vaikka keulakuvaa on jouduttu vaihtamaan liiankin usein.

Kun Basic Element julkaisi esikoisevynsä, oli yhtyeen laulajana Zetma Prembo, jonka Basic Elementin Peter Thelenius oli löytänyt työvoimatoimiston kautta. Esikoislevyltä nousi heti suuri hitti Promise Man, joka teki yhtyeestä tunnetun kansainvälisesti.  

Juuri kun tie oli auki entistä suurempaan menestykseen, tuli Zetma raskaaksi ja erosi yhtyeestä. Tilalle piti etsiä uusi laulaja ja paikan sai Saunet Sparell. Voisi kuvitella, että keulakuvan vaihtuminen olisi näkynyt suosiossa, mutta toisin kävi. Sparellin kanssa tehty single The Ride nousi Basic Elementin suurimmaksi hitiksi.

90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla eurodance-buumi alkoi väistyä. Basic Element yritti reagoida muutokseen tekemällä diskomman albumin. Se ei menestynyt kaksisesti ja bändin sisäisten riitojen takia Sparell erosi yhtyeestä. 

Edessä oli taas uuden laulajan etsintä. Vokalistiksi löytyi tunnetun Roxette-laulajan kaima Marie Fredriksson. Diskokokeilu haudattiin ja Basic Element palasi takaisin eurodancen pariin. Single Rock the World nousi listoille, mutta eurodance alamäessä se ei yltänyt edellisten hittien tasolle.

2000-luvun alussa yhtye piti hiljaiseloa. Paluu tapahtui lopulta 2006, kun Basic Element levytti Marie Fredrikssonin kanssa uudestaan 90-luvun puolivälin hittinsä This Must Be a Dream. Samoihin aikoihin myös Peter Thelenius itse tarttui mikrofiniin ja lauloi itse vokaaliosuudet hittikappaleeseen I'll Never Let You Know

Paluu tuossa kokoonpanossa jäi lyhytaikaiseksi. 2007 Marie Fredriksson ilmoitti lähtevänsä yhtyeestä. Basic Elementin historian neljänneksi naislaulajaksi valittiin Andrea Myrander. Kauneuskilpailuista tutun Myranderin rooli jäi aikaisempia laulajia pinnallisemmaksi, sillä hänen tehtävänään oli laulaa Basic Elementin vanhat hitit. Yhtyeen uusien kappaleiden pääasiallinen laulaja oli Thelenius itse. Ja hittiputki jatkui. Theleniuksen laulamana yhtye on julkaissut esimerkiksi kappaleet Touch You Right Now ja Got You Screaming.

Vaikka Thelenius on nykyään Basic Elementin päälaulaja, ei naisvokaaleja ole vieläkään hylätty. Esimerkiksi vuonna 2014 Basic Element julkaisi singlen Someone Out There, johon otettiin vierailevaksi vokalistiksi Taz. 

Basic Elementin tekeminen ei ole osoittanut hiipumisen merkkejä. Tänään yhtye julkaisi singlen Good To You, joka sai Suomen radioensi-iltansa Radio Novan Retroperjantaissa.

- Basic Element soi lähes jokaisessa Retroperjantai-lähetyksessä ja jokaisella dj-keikallani, eikä tuohon ole varmaan tulossa muutosta tulevaisuudessakaan, Oku Luukkainen jatkaa. 

Retroperjantai
Radio Nova
Perjantaisin klo 19-22

Kilpailut

Uusimmat