Kuva: AOP
Nirvana julkaisi kuvan Facebook-sivuillaan - napattu Suomessa vuonna 1992
Kuva on kerännyt jo kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.
Nirvana keikkaili Suomessa 1992. Tuolloin yhtye veti keikan Ruisrockissa.
Nyt yhtye on julkaissut Facebookissaan Krist Novoselićin kyseisellä keikalla ottaman kuvan. Novoselić on paitsi yhtyeen basisti myös toinen bändin perustajista.
Kuvassa mies esittelee hurjaa yleisömassaa, joka on tullut yhtyeen keikalle nauttimaan bändin musiikista. Otoksesta hauskan tekee se, että se lienee yksi ensimmäisiä selfieitä, sillä itseotetut kuvat nousivat trendiksi vasta 2010-luvulla.
Yhtyeen nokkamies Kurt Cobain kuoli vajaat kaksi vuotta kuvan ottamisen jälkeen.
Kilpailut
Uusimmat
Kotimainen menestyssarja jatkuu uusin jaksoin joulukuussa
Joonas Saartamo alkaa tutkia isoisänsä menneisyyttä tiedustelu-upseerina - dokumentti ilmestyy pian Yle Areenaan
Kuukausien odotus tulee päätökseen - ratikkaliikenne kulkee pian taas Pitkänsillan yli
Tiedätkö sinä, kuinka vanhoilla renkailla ajat? Yllättävän moni ei
Osaatko yhdyssanat? Vain parhaat kielitaiturit saavat tästä testistä kaikki oikein
Näytä lisää