Pauli Hanhiniemi nähdään seuraavaksi valkokankaalla - katso traileri
Pauli Hanhiniemi näyttelee kotimaisessa Anselmi, nuori ihmissusi -elokuvassa. Omarahoitteisesti tehty kokoillan elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 24.1.2014. Hanhiniemi näyttelee elokuvassa pastoria.
Aiemmin Hanhiniemi on ollut pienissä rooleissa elokuvissa Pitkä kuuma kesä, Ganes ja Helmiä ja sikoja. Kirkkoherran rooli tuoreessa elokuvassa on kuitenkin Hanhiniemen ensimmäinen pääosa. Muita pääosanäyttelijöitä elokuvassa ovat Aleksi Holkko (Anselmi), Sami Palolampi (Anselmin isä) sekä Liisa Ruuskanen (Anselmin äiti).
Katso elokuvan traileri alta.
Kilpailut
Uusimmat
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Lääkäriliitto tiedotti kannastaan eutanasian laillistamiseen - tähän se päätyi
Näytä lisää