Kuva: Mikko Räsänen

Reino Nordin: "Levy-yhtiö ei pelasta, jos artisti ei tiedä, mitä tehdä"

18.05.2016 07:15 - Emma Ylistalo

Reino Nordin on tyytyväinen siihen, että nykyisessä levy-yhtiössä kokonaisuus toimii niin kuin pitää. Tähän pisteeseen päästäkseen artistin on kuitenkin täytynyt kasvaa.

Reino Nordin, 32, on muuttanut musiikkityyliään aikaisempaa popahtavampaan suuntaan samalla kun hän vaihtoi viime vuonna levy-yhtiötä JVG:n perustamalle PME Recordsille. Nyt artisti kokee saavansa tarvitsemansa tukea. 

- Minulla on mahtava tiimi. Kokonaisuus nimeltä Reino Nordin toimii ja liikkuu niin kuin hyvän bisneksen kuuluu, artisti kehuu nykyistä levy-yhtiötään.

- Kun minä keskityn musiikkiin, niin siellä on ihmisiä, jotka auttavat kaikessa muussa. Se on todella tärkeää ja niin sitä poppia tehdään.

Muusikko painottaa kuitenkin, ettei levy-yhtiö voi tehdä kaikkea artistin puolesta.

- Kaikki levy-yhtiöt, joissa olen ollut, ovat olleet hyviä. Mutta ei se levy-yhtiö pelasta, jos artisti ei tiedä, mitä pitäisi tehdä tai ole sujut sen kanssa.

Vaikka Nordin saakin nyt tarvittavaa tukea levy-yhtiöltään, aikaisemmissa ei ole ollut mitään pahaa, artistin on itse vain omien sanojensa mukaan "täytynyt kasvaa aikuiseksi". 

- Nuoret artistit kelaavat, että he menevät levy-yhtiöön ja heistä tehdään tähtiä, mutta he unohtavat halun tehdä musiikkia. Se pitää lähteä taiteilijasta itestään. Sinun pitää olla se poppari, joka itse haluat olla. He, jotka haluavat, voivat mennä minkä vaan mankelin läpi ja silti heistä tulee tähtiä.

Esimerkiksi Reino Nordin nostaa Antti Tuiskun, jolla on ollut koko uransa ajan vahva agenda.

- Siksi hän voikin tulla niin lujaa, kuin nyt tulee, Nordin summaa.

Katso alta Reino Nordinin helmikuussa julkaistun Puhu Vaan -kappaleen musiikkivideo.

Lue myös: Reino Nordin aloittaa uuden aikakauden: "Puolet biiseistäni meni hukkaan"

Kilpailut

Uusimmat