Kuva: Senja Rapila

Seksisymboliksi noussut Pete Parkkonen täyttää tänään 27 vuotta - katso kuvat uran varrelta

08.02.2017 08:00 - Anna Hopi

Laulaja Pete Parkkonen uskaltaa olla seksikäs ja kokeilla erilaisia musiikkityylejä.

Laulaja Pete Parkkonen on artisti, joka on näyttänyt osaamisensa vuosien varrella erilaisissa TV-ohjelmissa. Hän ponnahti pinnalle aikoinaan Idols-formaatista vuonna 2008. Sittemmin hän on julkaissut musiikkia niin englannin kuin suomenkin kielellä.

Monipuolisuudesta kertoo, että Parkkonen on esittänyt viime vuosina niin rockia, poppia kuin funkiakin. Hän on myö laulanut osuudet esimerkiksi JVG-yhtyeen rap-kappaleissa.

Parkkonen on osallistunut Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuonna 2014 ja Tähdet, tähdet -ohjelmaan vuonna 2016, ja voittanut molemmat kilpailut.

Pörröpäinen artisti nousi otsikoihin julkaistuaan äskettäin suomenkielisen singlen Kohta sataa, jonka musiikkivideolla esiintyi ilman rihman kiertämää ja keho öljyttynä.

Parkkosesta onkin noussut tänä vuonna videon ansiosta naisten ihannoima seksisymboli.

Katso alta kuvat tänään 27 vuotta täyttävän laulajan uran varrelta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Pete Parkkonen: "Nuoret ovat fiksumpia ja kohteliaampia selvinpäin - ja humalassa"

Kilpailut

Uusimmat