Suositun yhdysvaltalaisbändin kitaristi otti loparit: Terveys ei kestä

23.05.2012 21:15 -

3 Doors Down –kitaristi Matt Roberts kertoo bändin kotisivulla jättäneensä yhtyeen.

Roberts on yksi bändin perustajajäsenistä. Mies ilmoittaa 3 Doors Downin sivuilla kärsineensä lähivuosina terveysongelmista, jotka ovat pahentuneet tiukan kiertueaikataulun takia. Kitaristin mukaan hän ei enää yksinkertaisesti pysty olemaan mukaan yhtyeen toiminnassa.

- 3 Doors Downilla on aina erityinen paikka sydämessäni ja olen surullinen, kun joudun jäämään pois yhtyeestä. Terveyteni on kuitenkin etusijalla.

Bändikaverit toivottavat Robertsille kaikkea hyvää ja sanovat oven olevan auki, mikäli hän haluaa vastaisuudessa palata yhtyeen vahvuuteen.

- Matt on veljemme ja hän tulee aina olemaan osa yhtyettä.

Kitaristin ratkaisu ei vaikuta 3 Doors Downin kiertueeseen, vaan yhtye jatkaa käynnissä olevaa turneetaan ZZ Topin kanssa sovitulla tavalla.

Kilpailut

Uusimmat