Kuva: Senja Rapila

Teinitähdet Marcus & Martinus eivät anna erimielisyyksien hidastaa tahtia: "Unohdamme ne"

09.02.2017 15:45 - Senja Rapila

14-vuotiaat norjalaiskaksoset ovat valloittamassa Pohjoismaita hitaasti, mutta varmasti. Vaikka välillä pojat koettelevatkin toistensa hermoja, toimivat he esiintymislavalla kuin ammattilaiset.

Marcus & Martinus julkaisivat ensimmäisen englanninkielisen studioalbuminsa Together vuoden 2016 marraskuussa. Hiljattain ensi-illan saaneessa, kaksosten matkaa hurjaan suosioon seuraavassa dokumenttielokuvassa Sammen om drømmen - Yhdessä unelmiin näytetään, kuinka Marcuksen ja Martinuksen toinen studioalbumi sai alkunsa.

Elokuvassa kuvataan muun muassa sitä, kuinka 14-vuotiaat kaksoset opettelevat englanninkielisten sanojen oikeaoppista lausumista. Haastattelupenkissä Marcus on vahvasti sitä mieltä, että Martinuksella oli eniten ongelmia englanninkielisten sanojen lausumisessa.

- Uskon, että se oli todella vaikeaa myös Marcukselle, mutta he näyttivät vain minun opetteluani elokuvassa, Martinus hymyilee Voice.fi:n haastattelussa.

- Se oli todella vaikeaa lausua englantia oikeaoppisesti. Et voinut vain laulaa englanniksi, vaan sinun piti myös kuulostaa siltä, että englanti on äidinkielesi.

(kuva: Senja Rapila)

(kuva: Senja Rapila)

Riidat unohdetaan lavalle astuessa

Marcus ja Martinus kertovat, että he tekevät miltei kaiken yhdessä. Lisäksi poikien yhteinen ura tarkoittaa sitä, että he ovat viettäneet viime vuosien aikana vielä tiiviimmin aikaa yhdessä esimerkiksi keikkabusseissa matkustaessa.

- Rakastan keikkailua veljeni kanssa. Se on siistiä, että sinulla on jatkuvasti seuraa, Martinus pohtii.

- Ja että on joku, joka ymmärtää sinua, jos jokin painaa mieltä tai jotain tapahtuu, Marcus lisää.

Pojat myöntävät, että vaikka he tekevätkin kaiken yhdessä ja ovat hyvin läheisiä, on riitatilanteissa välillä todella vaikeaa nousta esiintymislavalle ja toimia yhteen hiileen. Muun muassa dokumenttielokuvassa näytetään kohtaus, jossa pojat kertovat avoimesti tuntemuksistaan riitatilanteissa.

Välillä kahinoita ei edes sovita ennen lavalle nousemista, mutta työt on silti tehtävä kunnolla.

- Luulen, että unohdamme vain sen tilanteen hetkeksi. Olemme kaksosia joten uskon, että se on melko normaalia, että riitelemme aina välillä, Marcus kommentoi.

- Emme me kuitenkaan aina riitele ennen esiintymistä.

Artistius lähentänyt välejä

Marcuksen mielestä yhteinen ura on tehnyt kaksosista läheisempiä kuin mitä he uskoivat koskaan olevansa.

- En usko, että niin monet kaksoset ovat yhtä läheisiä kuin mitä me olemme Martinuksen kanssa, koska me matkustelemme ja olemme aina yhdessä. Muut kaksoset eivät välttämättä ole niin läheisiä, vaan heillä on eri ystävät ja eri harrastukset, Marcus pohtii.

- Uskon, että se on meille todella hyvä asia että olemme kiertueella yhdessä, koska siellä voimme tutustua toisiimme vielä paremmin kuin mitä tutustuisimme ilman tätä. Se on todella siistiä.

Entä turhauttaako se joskus, kun toinen on aina läsnä?

- Ei oikeastaan, hän on vain siinä, Martinus kommentoi virnistäen, jonka jälkeen Marcus toistaa saman lauseen.

(kuva: Senja Rapila)

Lue myös: Norjalaiset teinikaksoset villitsevät - saivat Elämä lapselle -yleisön pyörtymispisteeseen

Kilpailut

Uusimmat