Kuva: Mikko Räsänen
Tiesitkö jo, kuka JVG:n Tarkenee-kappaleen kertosäkeessä laulaa? Paljastivat vastauksen
JVG kertoi laulajan nimen Vappu Pimiän haastattelussa.
JVG:n Tarkenee-kappale herätti ilmestymisensä aikaan paljon spekulaatiota. Kertosäkeessä kuultiin miehen laulua, eivätkä Jare ja VilleGalle suostuneet paljastamaan, kuka oli äänensä kertosäkeelle antanut. Saman äänen on uskottu kuulevan Paluu tulevaisuuteen -kappaleella.
Vappu Pimiän radiohaastattelussa miehet kuitenkin vihdoin totesivat ääneen sen, mitä moni oli epäillyt. Kappaleilla laulaa The Crash-yhtyeestäkin tuttu Teemu Brunila.
- Ei me olla missään sitä tiedotettu, mutta ei se mikään salaisuus ole, pojat toteavat.
Kuuntele The Crashin Star alta.
Vapun Valtakunta Novalla torstaisin ja perjantaisin klo 10-14.
Kilpailut
Uusimmat
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Suomen elokuvasäätiöltä 4,1 miljoonaa euroa sarja- ja elokuvahankkeille - varoja leikattu aiemmasta
Älylaitteita ei saa jatkossa käyttää välitunneilla tai ruokaillessa Helsingin kaupungin kouluissa
Finnairin lennoilla rajoitettu tarjoilu useita päiviä työtaistelutoimien vuoksi
Näytä lisää