Von Hertzen Brothersin suomalainen fanikunta on erilainen kuin maailmalla

25.01.2015 18:15 - Senni Loikala

Suomalaisen progressiivista rockia soittavan yhtyeen keikoille tulee erilaista yleisöä Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

Von Hertzen Brothers –yhtyeen basisti-laulaja Jonne von Hertzen kertoo, että suomalaisyleisö näyttää nykyään erilaiselta kuin bändin alkuaikoina.

- Kun rupesimme tekemään Suomessa keikkoja, siellä oli ensiksi musadiggareita, jotka olivat lukeneet musiikkilehtiä ja he olivat sitä kautta löytäneet meidät.

Miehistö on tehnyt pitkäjänteisesti keikkaa myös Iso-Britanniassa. Neljän vuoden aikana he ovat löytäneet yleisönsä myös sieltä. Verrattuna kotimaan esiintymisiin, on brittiyleisössä ainakin yksi ero.

- Brittiyleisö on meidän tapauksessa miesvoittoista. Suomessa meidän yleisö menee aikalailla vauvasta vaariin ja molempia sukupuolia on tasaisesti. Briteissä me ollaan profiloiduttu miesten rokkibändiksi, kertoo laulaja-kitaristi Mikko von Hertzen.

Jonnen mukaan yhtyeellä on nyt sama vaihe menossa Iso-Britanniassa, kuin mikä heillä oli alkuaikoina Suomessa. Yleisöstä löytyy intohimoisesti musiikkiin suhtautuvia ihmisiä, erityisesti miehiä.

- Meillä on nyt se vaihe Englannissa, että yleisö on löytänyt meidät musiikkilehtien avulla ja kun olemme lämpänneet isompia rockbändejä.

Von Hertzen Brothers aloittaa maaliskuussa mittavan kiertueen, jolloin muusikot suuntaavat myös Iso-Britanniaan. Ehkä tuolloin yleisön joukossa on enemmän myös maaliskuussa julkaistavasta, uudesta albumista innostuneita naisia.

Seuraava artikkeli: Von Hertzen Brothers julkaisi ainutlaatuisen oheistuotteen!

Kilpailut

Uusimmat