Yö ja Popeda yhdistyvät suomirockin superbändiksi
Joulukuussa nähtävillä risteilyillä yhtyeet soittavat yhdessä ja erikseen, omia ja toistensa biisejä.
Joulukuussa Baltic Princess -risteilylaivoilla järjestetään konsertteja, joita Suomessa ei ole aiemmin nähty. Risteilyillä esiintyy kaksi suomirockin suurta nimeä: Yö ja Popeda.
Sen lisäksi, että molemmat yhtyeet heittävät oman keikkansa, luvassa on myös erikoiskeikkoja, joissa soittaa jäseniä molemmista bändeistä. Pate Mustajärvi esittää Yön kappaleita ja Olli Lindholm Popedan lauluja.
Risteilyt lähtevät Turusta 12., 13. ja 14. joulukuuta, määränpäänä on Tukholma. Lipunmyynti on alkanut tänään Matka-Vekassa.
Popeda-yhtye viettää tänä vuonna 35-vuotisjuhlaansa.
Kilpailut
Uusimmat
Rakastatko romanttisia komedioita? Lena Dunhamin luoma sarjauutuus kannattaa lisätä katselulistalle
Käsityölehdestä löytyi vaarallinen neulontaohje, kertoo Tukes
5 selkeää väistämissääntöä veneille, jotka kannattaa kerrata ennen vesille lähtöä
Farkut, rento kauluspaita ja sandaalit - siinä Cindy Crawfordin kaava toimivaan kesäasuun
Heinäkuussa pääsee jälleen tutustumaan ilmaiseksi erilaisiin puutarhoihin
Näytä lisää