Kuva: Harri Hinkka

Yöstä erotetut muusikot julkaisivat ensisinglensä: "Ei ole suunnattu Olli Lindholmille!"

09.01.2017 22:45 - Rea Haverinen - Luettu 2 444 kertaa

Ensimmäinen sinkku kantaa nimeä Liekki.

Ensimmäinen sinkku kantaa nimeä Liekki.

Yö-yhtyeestä viime vuoden loppumetreillä potkut tekstiviestitse saaneet Jay Lewis ja Daffy Terävä ovat perustaneet uuden bändin. Jay Lewis Gang –nimisen bändin solistina kuullaan Yö-yhtyeenkin riveissä laulanutta ja muutaman sooloalbumin julkaissutta Lewistä.

Kitaraa soittaa Terävä ja koskettimissa kuullaan Popedan riveissä vaikuttanutta Jani Kemppistä. Rumpujen takaa löytyy niin ikään Yö-historian omaava rumpali Frogley.

Suomenkielistä rokkia soittava yhtye perustettiin pystyyn vain muutama päivä Yön potkujen jälkeen.

- Olimme tehneet jo vuoden duo-keikkoja, joten siitä se lähti. Saimme ensimmäisen keikan samana päivänä, kun saimme potkut, Lewis ja Terävä kertovat. 

Duo kaipasi taustalleen myös yhtyeen.

- Ilman rumpuja ei lähde ihan niin tykisti!

Jay Lewis Gang –yhtyeen ensimmäisenä singlenä julkaistiin maanantaina Lewiksen sanoittama ja säveltämä kappale Liekki.

- Tämä on vanha biisi, jota olen aikoinaan tarjonnut Rakkaus on lumivalkoinen -levylle. Mutta se ei silloin kelvannut.

Kappale on siis vanha. Mutta onko tosiaan niin, että se ei ole Lindholmille suunnattu?

- Sen voi tässä tilanteessa toki tulkita niin, mutta ei se ole,

Yhtyeen nopea syntyminen oli sattumankauppaa. Yössä myöskin aikanaan vaikuttanut rumpali Frogley oli muuttamassa Suomeen neljän Espanjan vuoden jälkeen, ja otti yhteyttä.

- Se oli sitten sillä sovittu, ei siinä tarvinnut sen enempää ihmetellä.

Frogley saapui Suomeen sunnuntai-iltana, rummut äänitettiin maanantaina studiolla.

Hevimpää musiikkia tiedossa

Jay Lewis Gangin musiikki on hevimpää kuin Yön musiikki, ”mutta ei heviä”.

- Se on hardrockia, kovimmillaan siis.

Suunnitelmana yhtyeellä on julkaista kevään mittaan uusia kappaleita – yksi kerrallaan.

- Se on nykypäivän meininkiä.

Lisäksi yhtye yrittää lyödä lukkoon kesän keikkoja.

Mutta miten on, uskovatko Lewis ja Terävä, että Yön musiikki muuttuu yhtyeen uuden jäsenkannan myötä, kuten kävi 90-luvulla?

- Tottakai se muuttuu, kun kaksi jäsentä lähtee. Vaikka soittaisivat samoja biisejä, ei se tule samalta kuulostamaan, miehet summaavat.

Kuuntele Liekki alta.

Lue myös: Olli Lindholm erotti Yö-muusikot tekstiviestillä: "Ei puhevälejä pitkään aikaan"

Lue myös: Yö erotti kitaristin ja basistin - näin Olli Lindholm kommentoi

Lue myös: Yöstä irtisanottu basisti ihmettelee yllätyspotkuja

Suosittelemme

Uusimmat