Kuva: YouTube

Tässä on Kiinan kaunein takapuoli! Ei voi kävellä kaduilla ilman tuijottavia katseita ja osoittelua

05.07.2017 18:30 - Senja Rapila

19-vuotias Gao Qian kertoo, että hänen pyöreät pakaransa ovat poikkeuksellinen näky katukuvassa kotimaassaan.

Kiinassa on Brasilian tavoin pidetty tänä vuonna Vuoden kauneimmat takapuolet -kilpailu. Kilpailun on voittanut 19-vuotias Gao Qian, joka hurmasi tuomariston poikkeuksellisen pyöreällä takapuolellaan.

Nuori nainen on myös myöntänyt, ettei hän pysty kävellä kaduilla tiukoissa treenihousuissa tai legginseissä, sillä muuten ihmiset kerääntyvät hänen ympärilleen ja tuijottelevat ja osoittelevat hänen takapuoltaan, uutisoi Daily Mail.

Nuori nainen on kertonut lehdelle, että oli varsin häpeissään varsinkin eräänä kertana, kun mies kehui avoimesti tyttöystävälleen Qianin takapuolta, jonka jälkeen pariskunta alkoi riidellä hänen edessään.

Kiinan kaunein takapuoli -kilpailuun osallistui yhteensä 50 naista, jotka esittelivät takapuoltaan seitsemän tuomarin edessä.

Oikealla puolella nähdään Kiinan kaunein takapuoli vuosimallia 2017. (kuva: YouTube)

Voit katsoa alla olevalta videolta lisää kuvia. Kyseessä on siis osallistuja numero 302. Tai jos haluat nähdä kuvat kokonaisuudessaan, näet ne muun muassa Daily Mailin sivuilta, täältä.

Lähde: Daily Mail

Lue myös: Miss BumBum -kisa saapui Suomeen: Nyt etsitään maamme parhaita pakaroita!

Lue myös: Kuka on Miss Peppu 2017? Katso kuvat tämän vuoden muodokkaista kilpailijoista

Kilpailut

Uusimmat