Saavatko lapset sanoa Caitlyn Jenneriä enää isäksi?

05.06.2015 08:15 - Eeva Rajala

Uuteen elämään tottuva Caitlyn Jenner on keskustellut suurista muutoksista lastensa kanssa.

65-vuotias entinen olympiaurheilija Caitlyn Jenner - joka aiemmin tunnettiin Bruce Jennerinä - on lähteen mukaan puhunut sukupuolenkorjausleikkauksesta ja sen tuomista muutoksista avoimesti lastensa Kendallin (kuvassa vasemmalla), Kylien (kuvassa oikealla), Cassandran, Burtin, Brodyn ja Brandonin sekä lapsipuoltensa Kim, Khloe, Kourtney ja Rob Kardashianin kanssa.

People-lehden lähteen mukaan Jenner on päättänyt, että lapset saavat kutsua häntä isäksi, toistaiseksi.

Tulevaisuudessa lasten toinen äiti?

- Hän puhui jokaiselle lapselle erikseen ja pyysi heitä ottamaan oman aikansa, jotta tottuvat tähän. Hän toivoo, ettei häntä kutsuttaisi enää Bruce-nimellä, mutta hän kertoi lapsille, että häntä voi kutsua edelleen isäksi, ainakin vielä, lähde kertoo.

Lähteen mukaan Jenner on ollut ymmärtäväinen siinä, ettei Asian hyväksyminen välttämättä tule kaikilta luonnostaan. Jennerin Esther-äiti on aiemmin kertonut, että myös hänellä kestää aikaa kutsua lastaan Caitlyn-nimellä.

- Olen kutsunut häntä aina Bruceksi, hänen syntymästään asti. Kestää aikaa tottua, mutta kyllä minä sopeudun, äiti kertoo.


Lue myös: Caitlyn Jenner saa oman tv-sarjan: "Olen uusi normaali"

Lähde: Contactmusic

Kilpailut

Uusimmat