Kuva: Fotolia

Coca-Cola levitti kyseenalaista karttaa - pyytää anteeksi Ukrainalta

14.01.2016 14:45 - Senni Loikala

Coca-Cola suututti ensin venäläisiä, sitten ukranalaisia.

Coca-Cola on pyytänyt anteeksi Ukrainalta. Yhtiö julkaisi aiemmin sosiaalisessa mediassa kartan, jonka mukaan Krimin niemimaa kuului Venäjälle. Monet tulkitsivat, että Coca-Cola hyväksyi kartallaan kyseenalaisen kansanäänestyksen vuodelta 2014. Äänestyksen myötä Venäjä liitti Krimin itseensä, mistä seurasi verisiä yhteenottoja alueella.

Voin vain pyytää anteeksi, tämän ei yksinkertaisesti olisi koskaan pitänyt tapahtua”, yhtiön varatoimitusjohtaja Clyde C. Tuggle kirjoitti anteeksipyynnössä.

Coca-Colan karttasekaannus alkoi jo joulukuun lopulla, jolloin yhtiö julkaisi kartan venäläisessä sosiaalisen median palvelussa. Venäjän kartasta puuttui muun muassa Krimin niemimaa, mistä osa venäläisistä närkästyi ja pyysi tekemään kartasta uuden version.

Sen seurauksena Coca-Cola muutti karttaa niin, että Krim olisi kuulunut Venäjään. Nyt yhtiö on poistanut kartat ja pyytänyt anteeksi.


Lue myös: Coca-cola poistaa kaikki nykyiset tekstit tölkeistään - kyseessä tärkeä kannanotto

Lähde: Washington Post

Kilpailut

Uusimmat