Kuva: Fotolia

Haluaisitko nauttia ravintolaillallisen alasti? Uutuuskonsepti kerää suosiota maailmalla

21.04.2016 11:45 - Tiina Svensk

Jos et tiedä, mitä pukea päällesi illalliselle, ei hätää. Ulkomailla ravintolassa voi vierailla pian ilman rihman kiertämää.

Lontoo on tunnettu trendikkäistä ravintoloistaan. Tulevana kesänä ravintolatarjonta saa erikoisen lisäyksen, kun The Bunyadi niminen ravintola aukaisee ovensa heinäkuussa. Pop up -ravintola tarjoilee kolmen kuukauden ajan ruokaa, joka on valmistettu mahdollisimman puhtaista raaka-aineista.

Mahdollisuus syödä alasti

Erikoisen pop up -ravintolasta tekee sen kaksi eri aluetta: voit mennä ravintolaan aivan tavalliselle illalliselle tai halutessasi nauttia annoksesi alasti. Ravintolan järjestäjän Seb Lyallin mukaan The Bunyadissa tunnelmaa luo kynttilänvalo, eikä valokuvaaminen alastomalla alueella ole sallittua.

Kesällä aukeavan ravintola on jo nyt kerännyt suosiota itselleen, sillä kaiken kaikkiaan 4000 ihmistä on tehnyt pöytävarauksen etukäteen. Ravintolaan sopii kaiken kaikkiaan 46 henkilöä kerrallaan nauttimaan illallisestaan ilkosillaan.

Teemana on luonnollisuus

The Bunyadi tarjoilee laajasti myös vegaanisia aterioita, ja koko konseptin ideana on Lyallin mukaan luonnollisuus: 

- Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus nauttia illallisestaan ilman keinotekoisia raaka-aineita, sähköä, kemikaaleja, puhelinta ja jopa ilman vaatteita, jos he niin haluavat, summaa Lyall.

Lue myös: Syö päivällistä haiden kanssa - Malediivien vedenalainen ravintola on huikea näky

Lähteet: Cosmopolitan, Business Insider

Kilpailut

Uusimmat