Kuva: Fotolia

Hauska merkki paljastaa, kuinka kiintynyt olet autoosi!

18.04.2016 15:15 - Senni Loikala

Autosta tulee usein rakas ja luotettava "perheenjäsen", joka jakaa kanssasi niin elämän myötätuulet kuin takapakitkin.

Olisi vaikea kuvitella, että sarjakuvien suosikkihahmo Aku Ankka ajaisi millään muulla, kuin punaisella 313-rekisterikilvellä varustetulla avoautollaan. Kaaroista tulee usein erityisen tärkeitä myös ihmisille.

Tuoreesta amerikkalaisen eBay Motorsin kyselystä selviää, että ”maaginen raja” kiintymyssuhteen syntymiselle menee viidessä vuodessa. Näin ollen, jos olet kurvaillut autollasi jo viiden vuoden ajan, olet todennäköisesti ehtinyt jo kiintyä siihen. Kyselystä kirjoittaa Fortune.

Autoja kutsutaan nimellä

Tulosten mukaan autot ovat erityisen rakkaita y-sukupolven edustajille, jotka ovat syntyneet 80-luvun alun ja 90-luvun puolivälin välillä. Heistä lähes 40 prosenttia tunnusti antaneensa kutsumanimen menopelilleen.

Suosituimpien autoille annettujen nimien joukkoon amerikkalaisilla y-sukupolven edustajilla kuuluvat muun muassa Baby, Bessie, Bob ja Buddy. Monet antavat englanninkielisen nimen auton värin perusteella, kuten punaiseen viittaava Red, hopeinen Silver ja sininen Blue. 

Jos siis kutsut autoasi nimellä, paljastaa tämä merkki kyselyn mukaan, että olet jo todella kiintynyt menopeliisi.

Lähde: Fortune

Lue myös: Ovatko autosi renkaat jo vaaralliset? Kartoita tilanne selkeillä neuvoilla

Kilpailut

Uusimmat