Kuva: Fotolia
Isän ja tyttären kuvasta nettihitti - näetkö, mikä otoksessa on vialla?
Joskus kauniitkin kuvat voivat nousta monien tietoisuuteen aivan vääristä syistä.
Isän ja tyttären kaunis kuva on noussut puheenaiheeksi Imgur-kuvapalvelussa. Imgurissa käyttäjät lataavat kuvia ja arvioivat niitä esimerkiksi niiden oivaltavuuden sekä hauskuuden perusteella. Tuore kuva on kuitenkin vielä jotain aivan muuta; se on saanut ihmiset hämilleen.
Kuvassa pieni tyttö opiskelee isänsä vieressä isän tehdessä tietokoneella hommia. Kuva on herkkä ja kaunis, mutta Imgur-käyttäjien mielestä kuva näyttää siltä kuin isällä olisi aivan pienet jalat. Tämä johtuu siitä, että pienen tytön jalat saattavat kuvassa näyttää nopeasti katsottuna kuuluvan hänen isälleen.
Katso kuva alta.
Kilpailut
Uusimmat
HSL:n vuorokausi- ja kausilippuihin tulossa muutoksia syksyllä
Suurin osa pitää autoaan turvallisena, vaikka tilanne on todellisuudessa toisin
Koira varastettiin kaupan pihasta Lahdessa - tapauksella kuitenkin onnellinen loppu
Poliisilta varastettiin ase Helsingissä
Helsinki-Vantaan onnettomuudessa seisontajarru ei ollut päällä - Otkes jatkaa tutkintaa
Näytä lisää