Onko tämä mahdollista 2010-luvulla? Suomessa ihmisiä pakotetaan lapsettomiksi

02.04.2015 17:15 - Senni Loikala

Itsemääräämisoikeus luulisi olevan itsestäänselvä asia nykypäivän Suomessa. Sitä se ei kuitenkaan ole. Suomalainen kansanedustaja pitää maassamme tapahtuvia pakkosterilisointeja ihmisoikeusloukkauksena.

Kansanedustaja Jaana Pelkosen, 38, mielestä kaikkien ihmisoikeudet eivät toteudu Suomessa. Puhe on transsukupuolisten kohtaamasta vääryydestä, sillä nykyinen laki määrää heidät tahtomattaan sterilisoitaviksi ja muuttamaan avioliiton rekisteröidyksi parisuhteeksi. Lisäksi aikaa uuden, todellista sukupuolta vastaavan henkilötodistuksen saamiseen menee yli vuosi.

- Naimattomuusvaatimus ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimus eivät kuulu tähän päivään; eikä niiden olisi pitänyt kuulua yhteenkään aikaisempaan päivään. Mielestäni kyse on loukkauksesta ihmisoikeuksia kohtaan, Pelkonen sanoo.

"Pakkosterilisointi ei ole tätä päivää"

Ajatus siitä, että menettäisi mahdollisuuden saada lapsia, voi monista tuntua käsittämättömältä. Tällä hetkellä kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan saa päättää itse asiasta.

- Pakkosterilisointi ei ole tätä päivää. Ei meillä voi olla sellaista lakia, että ihmiset pakotetaan sterilisoimaan itsensä, Pelkonen kommentoi.

- On vaikea ulkopuolisena edes kuvitella, mitä kaikkea transsukupuolinen joutuu käymään läpi ja kokemaan hormonaalisessa muutoksessa. Sen lisäksi yhteiskunta haluaisi osoittaa lailla transsukupuolisen olevan eriarvoisessa asemassa; aivan kuin nämä ihmiset eivät olisi joutuneet sitä tarpeeksi kokemaan. Saati sitten, että yhteiskunta määrää asioita, jotka pitäisi kuulua itsemääräämisoikeuteen, hän jatkaa.

Tahtoa tarvitaan

Sosiaali- ja terveysministeriön valmistelema translakiuudistus, jossa transsukupuolisia kohdeltaisiin tasa-arvoisesti lain edessä, pistettiin takaisin pöytälaatikkoon viime vuoden lopulla.

- Me olimme jo hyvin lähellä. Tiedän, että monesta muustakin puolueesta tahdotaan korjata tämä asia mahdollisimman pian. Ei se vaadi kuin tahtoa; kysymys on asennemuutoksesta ja suvaitsevaisuudesta. Se on itse asiassa häpeällistä, että tämä asia on Suomessa tällä tolalla kuin se nyt on, Pelkonen pohtii.

Ruotsi, Espanja, Portugali ja Hollanti ovat jo niiden maiden joukossa, joissa pakkosterilisoinneista ollaan luovuttu. Olisiko seuraavaksi Suomen vuoro - mitä mieltä sinä olet?

Seuraava artikkeli: Mallikaunottaren uskomaton tarina tuo palan kurkkuun: Syntyi pojaksi ja pelastui itsemurhalta

Kilpailut

Uusimmat