Kuva: Fotolia

Perheen joulukuva sekoitti internetin - 2 miljoonaa katsojaa alle päivässä

17.12.2015 13:15 - Reija Saarinen

Kun Rachel Yoshida julkaisi perheen joulukorttikuvan, ei hän varmasti osannut odottaa sen saavan järjettömästi huomiota.

Joulu on aikaa, jolloin erilaisia kortteja lähetetään ystäville ja sukulaisille. Toiset luottavat kaupasta ostettuihin valmiisiin tuotteisiin, toiset taas tekevät korttinsa itse. Erään perheen itse taiteilema joulukorttikuva onnistuikin siinä määrin, että siitä on tullut muutamassa päivässä todellinen internetsensaatio.

Perheen tytär Rachel Yoshida päätti jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa ja yllättyi täysin sen saamasta huomiosta. Alle päivässä kuvaa oli katsottu Redditissä jo yli 2 miljoonaa kertaa. Syykin on selvä. Kuvan esittelemä huumori, joka varmasti jakaa mielipiteet.

Otoksessa perhe poseeraa nimittäin paidoissa, joiden teksti on sekä hauska että hämmentävä. Isän paidassa nimittäin lukee: Chillaan tässä horojeni kanssa. Ja naisten paitaa sen sijaan koristaa teksti. Ho eli horo.

Kuva on saanut sekä ihailua että suurta kritiikkiä. Toiset kiittelevät hyvästä huumorintajusta, toiset taas kummastelevat perheen käytöstä. Mutta mitä mieltä sinä olet, onko tämä hauska vai ei?


Kilpailut

Uusimmat