Kuva: Fotolia

Poika vei tanssiaisiin oman äitinsä - syy liikuttaa

04.05.2016 17:45 - Reija Saarinen

Trey Potter antoi äidilleen illan, jota tämä ei omassa nuoruudessaan päässyt kokemaan.

Trey Potter on nuori mies, joka vei koulun tanssiaisiin oman äitinsä. Siis naisen, joka ei oman elämäntilanteensa vuoksi aikoinaan voinut osallistua omiin tanssiaisiinsa.

- Hänellä ei ollut koskaan itsellään mahdollisuutta osallistua tanssiaisiin. Näiden vuosien aikana hän on tukenut minua suunnattoman paljon, joten minusta hän on ansainnut tämän, Potter kertoo haastattelussa.

Treyn äidillä, Roshanilla, ei ole ollut helppo elämä. Nuoruutensa hän vietti sijaiskodeissa, joita kertyi kaikkiaan jopa 23 kappaletta. 16-vuotiaana hän oli raskaana ja koditon. Tuosta kuitenkin alkoi muutos. Hän kasvatti lapsensa yksin, aloitti mallin ja meikaajan työt.

- Kun odotin Treyta kuulin usein sanat: Et voi kasvattaa hänestä kunnollista ihmistä taustasi vuoksi. Tein kuitenkin parhaani ja nyt kun katson mitä hänestä on tullut, en voi kuin olla ylpeä ja onnellinen. Todistin kaikki luulot vääriksi.

Katso kuva kauniista parista alta.

Lue myös: "Äiti, ethän sinä koskaan kaadu?"

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat