Simpsonit-fanien tatuoinnit hurmaavat - katso suloiset kuvat
Piirroshahmot ovat oivia tatuoinnin aiheita.
Simpsonit on ehkäpä yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä piirrossarjoista. Kyseistä ohjelmaa on saatu ihastella vuodesta 1989 saakka ja lähes jokaiselle sarjan henkilöt ovat jollain tavalla tuttuja.
Siksi ei liene yllättävää myöskään se, että kyseiset hahmot ovat myös haluttuja tatuointiaiheita. Instagramista löytyykin lukuisia Simspsonit aiheisia tatuointeja, jotka hurmaavat etenkin värikkyydellään ja söpöydellään.
Voisitko sinä hankkia ihollesi moista?
Kilpailut
Uusimmat
Ennen juhannusta moni suomalainen tekee puusaunalle saman toimenpiteen
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha kohentunut maltillisesti
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - poliisin mukaan vanhemmat selvitetty
Kyllä isä osaa -elokuvan jatko-osassa seikkaillaan uusissa maisemissa
Wilma Murto kertoo Instagramissa olleensa leikkauksessa
Näytä lisää