Kuva: Fotolia

Sitoutumiskammo, impulsiivisuus, valehteleminen - testaa, mitä psykopaattien piirteitä omaat

20.12.2015 14:15 - Rea Tallgren

Vain asiantuntijat osaavat tunnistaa todellisen psykopaatin ja heillekin se on välillä todella haastavaa. Psykopaattimaisia ominaisuuksia testaavien kysymysten avulla asiaan voi kuitenkin saada hieman osviittaa. 

Monille termi "psykopaatti" on tuttu ainoastaan elokuvista. Todellisuudessa psykopaatteja on joka paikassa, mitä luultavammin myös sinun lähipiirissäsi. Psykopaatteja on vaikea tunnistaa, sillä taitavimmat heistä ovat oppineet tietoisesti tai tiedostamattaan "näyttelemään" tunteita, siis sellaisiakin, joita he eivät oikeasti tunne. 

Psykopaattien kyky tuntea empatiaa on huomattavasti tavallisia ihmisiä heikompi ja se johtuu heidän aivoistaan. Psykopaatit on ikäänkuin rakennettu eri tavalla, eivätkä he itse voi asialle mitään. Psykopaatit eivät suinkaan aina ole "hulluja murhaajia." Sen sijaan he saattavat olla tunnekylmiä ja todella orientoituneita esimerkiksi urallaan. Tuolloin he eivät välttämättä kaihda koviakaan keinoja menestyäkseen. 

Vistriai-sivustolta löytyvä testi esittää sellaisia kysymyksiä, joihin psykopaattisia ominaisuuksia omaavat ihmiset vastaavat muita useammin kyllä. Vastaa testin kysymyksiin alla ja katso lopusta, mitä tulos kertoo sinusta. 

1. Olen aina sanavalmis, eikä kieleni mene solmuun missään tilanteessa. 

2. Olen monella tavalla muiden yläpuolella. 

3. Kyllästyn todella helposti. 

4. Valehtelen, jotta asiat sujuisivat jouhevammin. 

5. Huijaan ihmisiltä tavaroita. 

6. Tunnen huonoa omaatuntoa vain todella harvoin. 

7. En ole tunteellinen ihminen. 

8. Tunnen vain todella harvoin jonkinlaista henkistä yhteyttä muihin ihmisiin. 

9. Maksatan usein muilla ostoksiani/illallisiani/juomiani. 

10. Olen kärsimätön.

11. Olen seksuaalisesti hyvin kokeilunhaluinen ja rohkea. 

12. Olin ongelmalapsi. 

13. Minulla on vaikeuksia sitoutua pitkänlinjan tavoitteisiin. 

14. Olen impulsiivinen. 

15. Teen usein työni puolivillaisesti. 

16. Välttelen vastuuta. 

17. Romanttiset suhteeni päättyvät usein lyhyeen. 

18. Tein nuorempana tihutöitä. 

19. Olen rikkonut ehdonalaista. 

20. Olen tehnyt monenlaisia rikoksia. 

21. En ole ujo tai itsekriittinen; kun minä puhun, teen sen auktoriteetin varmuudella. 

22. Olen erityinen. 

23. Olen impulsiivinen. 

24. Minun pitää ottaa riskejä, jotta tunnen olevani elossa. 

25. En ole oikeastaan kovinkaan rehellinen ihminen. 

26. En tunne huonoa omaatuntoa, jos huijaan ihmisiä. 

27. Mielestäni tunteiden näyttäminen ja tunteellisuus ovat heikkojen ihmisten ominaisuuksia. 

28. Olen aina pitänyt huolta itse itsestäni. 

29. En suhtaudu seksiin vakavasti. 

30. Jos joku loukkaantuu minulle, on se hänen ongelmansa. 

31. Ongelmani ovat yleensä jonkun muun, kuin minun, syytäni 

32. Toimin yleensä harkitusti. 

33. En anna periksi kiusauksille. 

34. Sitoutuminen ahdistaa minua. 

35. Syön usein sanani. 

36. Olen ollut joskus kiusaaja. 

37. Olisin ylpeä, jos olisin tehnyt rikoksen, enkä olisi jäänyt kiinni siitä. 

Mikäli vastasit yli 12 kysymykseen kyllä, saattaa sinulla olla erityisen paljon psykopaattimaisia ominaisuuksia. Testissä yli 33 prosenttia kyllä-vastauksia antaneista on vain noin 5,5 prosenttia vastanneista. Muista, että todellisuudessa psykopaattisia ominaisuuksia voivat arvioida vain ammattilaiset, eikä nettitestiä pitäisi ottaa liian tosissaan. 


Lue myös: Tutkijat löysivät vastakohdan psykopaateille - oletko sinä antipsykopaatti?

Lähde: Vistriai

Kilpailut

Uusimmat