Kuva: Fotolia

Teinipojalta puuttuvat kädet ja jalat - tanssii ilman pyörätuolia naisporukassa

03.02.2016 19:45 - Senni Loikala

Utahissa asuva 17-vuotias poika osallistui tanssiryhmän esitykseen urheiluottelun väliajalla.

Yhdysvaltalainen Gabe Adams, 17, syntyi ilman käsiä ja jalkoja. Fyysinen vamma ei ole estänyt häntä harrastamasta tanssia.

Adams osallistui hiljattain Davis High Dance Team -tanssiryhmän esitykseen, jossa lavalla oli hänen lisäkseen parikymmentä nuorta naista. Ryhmä esiintyi urheiluottelun väliajalla. Esityksestä tehtiin video, joka on julkaistu Vimeo-videopalvelussa.

Tanssiminen tekee vapaaksi

Videolla nähdään, kuinka Adams tulee esiintymisalueelle ja tanssii muiden kanssa osana koreografiaa. Kurl 8 News -sivuston mukaan nuorimies on kertonut utahilaiselle KSL-uutistoimistolle, että hän tahtoo tanssilla todistaa itselleen ja muille olevansa muutakin kuin pyörätuolissa istuva lapsi.

Adams on lähteen mukaan kertonut KSL:lle, että tanssiminen saa hänet tuntemaan olonsa vapaaksi. Hän myös sanoo tuntevansa olonsa aivan eri ihmiseksi esiintymisten jälkeen.

Katso video tanssiesityksestä alta.


Lue myös: Vammaisurheilija ja sairaanhoitaja - alusvaatebrändi palkkasi malleikseen inspiroivia naisia

Lähde: Kurl 8 News

Kilpailut

Uusimmat