Kuva: Fotolia

Tutkijat löysivät keinon, jolla nainen saa varmasti orgasmin

10.10.2015 10:45 - Mika Parikka

Luonnolla näyttäisi olevan ratkaisu maailman mysteerisimpään ilmiöön, eli naisen orgasmiin.

Naisen orgasmi on hämmentänyt miehiä ja tutkijoita luultavasti jo neandertalien ajoista lähtien. John Halliday ja Noah Soule ovat ratkaisseet mysteerin, tai ainakin löytäneet suuren palasen mysteerin ratkaisemiseksi. He nimittäin löysivät sienen, joka aiheuttaa naiselle orgasmin välittömästi. 

Sieni löydettiin jo vuonna 2001 Havaijilta, jolloin siitä kirjoitettiin lääkesienistä kertovaan julkaisuun. Halliday ja Soule intoutuivat kirjoituksesta, ja lähtivät etsimään sientä Havaijille. Tuotetta kasvaa oudossa ympäristössä, nimittäin 600-1000 vuotta vanhoissa laavavirroissa. Tarkemmin ajateltuna, mistään vähemmän haastavasta paikasta ei naiselle orgasmia tuottavaa sientä olisi edes odottanut löytyvän. 

Löydön jälkeen miesten tuli löytää vapaaehtoisia naisia haistamaan sientä. Vapaaehtoiset löytyivät yllättävän helposti. Huomattavaa on myös se, että miesten mielestä sieni haisee kammottavalle. Yli puolet testihenkilöistä kokivat orgasmin välittömästi haistaessaan sientä.

Jännä nähdä mitä kaikkea sienen avulla saadaan aikaan. Hajuvetenä tuote voisi olla jo hieman liian brutaali. 


Lue myös: Ottaisitko sinä selfien orgasmin hetkellä? Uutuuskeksintö tekee siitä helppoa

Lähde: IFLSience

Kilpailut

Uusimmat