Kuva: Senja Rapila

Debyyttialbumin julkaiseva Benjamin: Rakkauslaulujen kirjoittamiseen ei vaadita tyttöystävää

15.04.2016 21:15 - Iiro Myllymäki

Benjamin Peltonen julkaisee debyyttialbuminsa tänään.

Benjamin Peltonen, 18, ottaa laulajanuransa tosissaan. Tänään Fingerprints-nimisen esikoisalbuminsa julkaiseva Benjamin sanoo harjoittelevansa laulamista monta tuntia päivittäin. Laulutreeni syö niin paljon aikaa, että fyysinen treenaaminen jää kakkoseksi. Benjamin sanoo kehittyneensä viimeisimmän vuoden aikana laulajana todella paljon.

- Nyt voin jo ajatella itsevarmasti, että osaan laulaa hyvin. Pystyn kehittymään vielä paljon, mutta nyt olen jo hyvässä vaiheessa, Benjamin kertoo Voice.fi:lle.

Sanoituksia rakkaudesta

Alun alkaen Benjamin alkoi kerätä fanikuntaa Instagram-kuvapalvelussa huolellisesti otetuilla omakuvillaan. Benjamin kuitenkin uskoo, että musiikki on faneille tärkeämpää kuin ulkonäkö. Hän osallistuu itse kappaleiden kirjoittamiseen ja ammentaa biiseihin omasta elämästään.

- Saan inspiraatiota kaikesta siitä, mitä elämässä tapahtuu. Aika paljon olen kirjoittanut rakkausbiisejä, vaikka minulla ei nyt mitään tyttöystävää olekaan. Sanoitusten kirjoittaminen on minulle tapa purkaa asioita, Benjamin sanoo.

Lue myös: Tyylikkäistä selfieistään tunnettu Benjamin Peltonen: "Tunnen itseni rumaksi joka aamu"

Kilpailut

Uusimmat