Kuva: AOP

Isac Elliot äänenmurroksestaan: Se hankaloitti jokaista keikkaani!

02.12.2015 14:45 - Senni Loikala

Yläasteikäinen laulaja osaa nykyisin iloita madaltuneesta äänestään.

Poptähti Isac Elliot, 14, on saanut nauttia menestystä musiikkiurallaan jo useamman vuoden. Nuorukaisen ensisingle julkaistiin helmikuussa 2013, minkä jälkeen hän on voittanut useita palkintoja ja saanut teinityttöjen sukat pyörimään jaloissa. Elokuussa julkaistuun Lipstick-singleensä nuorimies sai vierailemaan yhdysvaltalaisen räppärin Tygan.

Elliotin musiikkiura alkoi samoihin aikoihin, kun pojat saavat yleensä ensimmäiset äänenmurroksen oireet. Voicen iltojen Oku Luukkaisen luona vieraillut teinipoppari kertoi, kuinka suuri haaste äänenmurros on hänelle ollut.

- Se oli todella vaikea aika minulle. Se aika oli niin pitkä, meni yli vuosi ennen kuin ääni muuttui. Teimme silloin vielä paljon keikkoja ja minun piti melkein jokaiselle keikalle vaihtaa sävellajit ääneni takia. Silloin se oli sellaista huutamista sävellajista toiseen, Elliot kuvailee.

Äänenmurroksen jälkeen muutos on kuitenkin kääntynyt eduksi.

- Nyt kun ääneni on madaltunut, pystyn tehdä sen kanssa paljon enemmän. Nyt pystyn tehdä kaikenlaisia kikkoja. Laulajille äänenmurros on kamalinta, mutta kaikillehan se tapahtuu, Elliot summaa.

Katso alta Elliotin tuore No One Else -musiikkivideo.

Kuuntele Voicen iltaa arkisin kello 18-22.

Kilpailut

Uusimmat