Kuva: Mikko Räsänen
JVG Iltalehdessä: "Emme tee enää uutta levyä"
JVG:n pojat eivät usko enää perinteiseen cd-formaattiin.
Rapduo JVG lopettaa kiireisen ja vauhdikkaan vuoren julkaisemalla vielä yhden kappaleen. Kyseinen kappale kantaa nimeä Paluu tulevaisuuteen.
- Ajattelimme, että voisi tehdä vielä yhden kappaleen, jos sellainen fiilis tulee. Sitten saimme tehtyä tämän samalla porukalla, jonka kanssa Tarkenee oli tehty, Jare kertoo Iltalehden haastattelussa.
Ensi vuodelle kaksikolla on monenlaisia suunnitelmia. Yksi niistä ei kuitenkaan ole uusi albumi. Sellaista kun ei herrojen mukaan enää tule.
- JVG:ltä ei tule enää uutta CD:tä. Jatkamme kyllä musiikin tekoa, mutta albumiformaatissa emme aio enää julkaista, VilleGalle toteaa.
Kuuntele uusi biisi alta.
Lähde: Iltalehti
Kilpailut
Uusimmat
Tiivistunnelmainen uutuusdokumentti pitää otteessaan loppuun saakka: "Traaginen ja kammottava"
Metsästäjän auto anastettiin kesken hirvijahdin Kurikassa
"Elin sossun toimeentulotuella" - Vesta muistelee Vain elämää -jaksossa aikaa ennen läpimurtoa
Poptähti Mirella julkisuudesta: “Parempi ehkä, että siihen ei totu"
Rosebud Sivullisen uusi toimipiste on selvillä
Näytä lisää