Anu Saagim: Minua on yritetty lahjoa

27.07.2012 19:45 - Senni Loikala

Tanssi peppu pieneksi -ohjelman tuleva tuomari Anu Saagim tilittää Voicelle virolaisesta tanssikilpailusta.

Uutisoimme aiemmin Saagimin tanssiohjelman tuomarinpestistä täällä. Eläväinen juontaja muistelee Voicelle tuomarin pestiään Virossa pyörineessä televisio-ohjelmassa, jonka konsepti oli sama kuin Suomessa tänä syksynä nähtävässä tanssiohjelmassa eli kilpailijat karistavat kilojaan tanssin pyörteessä.

Saagim kertoo, että virolaiskilpailijat suhtautuivat tanssimiseen liian tiukkapipoisesti.

- Osa kilpailijoista putosi vain sen takia, että he olivat ihan kuin krampissa koko ajan. He olivat vihaisia ja stressaantuineita eivätkä osanneet ottaa iloa irti tanssista, tilittää Saagim.

Lisäksi Saagim kertoo, että kilpailijat olivat niin vakavissaan mukana kilpailussa, että yrittivät saada hyvät pisteet lähes hinnalla millä hyvänsä.

- Minua yritettiin lahjoa, tuotiin samppanjaa, kukkia, makeisia ja kaikennäköisiä kivoja juttuja, paljastaa Saagim.

- Pisteitä antaessa en yllättäen muistanut, että kenen samppanjat olin juonut ja kenen karkit syönyt, kihertää Saagim.

Kohukaunotar kertoo saaneensa ohjelmasta jopa vihollisia, eivätkä kilpailusta pudonneet lahjoja antaneet kilpailijat eivät virkanneet hänelle sanaakaan edes ohjelman isossa päätösjuhlassa.

Ensi viikon alussa Saagim käy tapaamassa Suomen Tanssi peppu pieneksi -kilpailijoita, joiden hän toivoo olevan avoimia ja iloisia ihmisiä. Saagim kuitenkin muistuttaa, että hän tulee puhumaan suoraan ja rehellisesti, joten kilpailijoiden kannattaa jättää vaaleanpunaiset silmälasit kotiin.

Kilpailut

Uusimmat