Frendit-sarjan taustoista uutta tietoa: Rachelin rooliin oli ehdolla toinen tähti

22.09.2015 15:00 - Reetta Haverinen

Koe-esiintymiset ovat ilmeisesti menneet Frendit-sarjan näyttelijäkuusikolta aikoinaan putkeen, sillä he ovat napanneet menestysroolit muiden potentiaalisten kokelaiden nenien edestä.

Suosittu amerikkalainen tv-sarja Frendit on tuttu monille ihmisille niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Sarjasta suoraan Hollywood-tähdiksi ponnistaneet näyttelijät ovat nykyisin elokuvamaailman halutuimpia lahjakkuuksia. Varsinkin sarjassa Rachelin roolista tutuksi tullut Jennifer Aniston on tätä nykyä Hollywoodin seuratuimpia ja menestyneimpiä kaunottaria.

Haluttu rooli

Olisiko Anistonin ura kuitenkaan yhtä menestyksekäs, jos nainen ei olisi saanut itselleen Rachelin roolia suositusta tv-sarjasta? Tämä nimittäin olisi voinut olla täysin mahdollista, sillä rooliin oli ehdolla muitakin. Muun muassa Ally McBealissa ja 30 Rockissa näytellyt Jane Krakowski kävi koe-esiintymässä Rachelin roolia varten.

Krakowski kertoi E!Onlinelle antamassaan haastattelussa, että oli tietenkin todella pahoillaan siitä, ettei saanut roolia. Lahjakas nainen olisi taatusti ollut hyvä valinta Rachel Greeniksi, mutta myönnettäköön, että Frendit eivät olisi Frendit, jos Aniston ei olisi napannut tätä tähtiroolia.


Lue myös: Miltä Frendit-sarja näyttäisi vuoden 2015 versiona? katso video

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat