Kuva: Splash

Jennifer Lopez eksästään: "Muusikot ajattelevat liikaa sitä, ovatko he hyviä sängyssä!"

14.04.2016 19:15 - Senja Rapila

Monien muusikoiden kanssa seurustellut kaunotar myöntää, että juuri muusikot ovat kaikista itsekeskeisimpiä vällyjen välissä.

Monilahjakkuus Jennifer Lopez, 46, on puhunut avoimesti elämästään ja rakkaussuhteistaan tuoreessa W Magazinen haastattelussa. Kaunotar on myöntänyt, että ainakaan hänen deittailemansa muusikot eivät ole olleet hyviä rakastajia.

- Muusikot ovat liian itsekeskeisiä. He ajattelevat liikaa sitä, ovatko he hyviä sängyssä, Lopez kertoi W Magazinelle.

Lopez on seurustellut muun muassa muusikko Sean Combsin, eli P. Diddyn kanssa. Hän liitti keskusteluunsa myös entisen miehensä, Marc Anthonyn, jonka kanssa hän oli yhdessä kymmenen vuotta. Pariskunta erosi vuonna 2012.

- Sinnittelin aiemmassa suhteessani seitsemän vuotta. Tiesin kuitenkin hyvin nopeasti, ettei se ollut oikea minulle.

Lopez myöntää, ettei entiselle aviomiehelle ollut helppoa antaa anteeksi eron jälkeen.

- Marc on kuitenkin lasteni isä, eikä se tule koskaan muuttumaan. Minun pitääkin tehdä töitä, että saan pidettyä kaiken kasassa. Se on vaikeinta, mitä joudun tekemään.

Kaiken tämän jälkeen lahjakas kaunotar haaveilee hyvästä, pitkästä suhteesta ja siitä, että voi elää loppuelämänsä onnellisena jonkun kanssa.

- Ajattelen vieläkin naimisiinmenoa ja sitä, että voisi elää pitkän elämän jonkun toisen kanssa. Rakastan The Notebook -elokuvaa. Unelmani on vanhentua yhdessä jonkun kanssa.

Lähde: W Magazine

Lue myös: Janna Hurmerinta Me Naisissa: "En voi antaa eron pilata koko elämääni"

Lue myös: Sarah Jessica Parkerin tyyli ihastuttaa - kuin Frozen-elokuvan Elsa

Kilpailut

Uusimmat