Juontajan pahin kännimoka ei unohdu: Minä sammuin, penis ei

23.02.2016 20:15 - Mikko Räsänen

Kiss-kanavan juontajat muistelivat pahimpia humalasekoilujaan.

Kiss-radiokanava aloitti Suomessa ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Toistaiseksi kanavalla on soinut pelkkä musiikki, mutta helmikuun lopussa julkistetaan kanavan uudet tähtijuontajat, ja sen jälkeen heidät päästetään irti radiotaajuuksille. Voice.fi tapasi Kissin aamushow'n juontajat, miehen ja naisen, ja haastoi heidät vastaamaan sarjaan todella henkilökohtaisia kysymyksiä. 

Mikä on pahin kännimokasi?

Miesjuontaja:

"Pahimpia kännimokia riittää koska olen varmasti hukannut erilaisilla reissuilla enemmän kenkiä kuin kukaan ihminen tässä maassa. Yksi pahimmista sijoittuu muistaakseni vuoteen 2008 kun olimme silloisen tyttöystäväni porukoilla pelaamassa känniolympialaisia. Karkeloiden ideana olivat erilaiset ”urheilulajit” joiden lomassa piti juoda niin että napa ruskaa. Juomina oli lonkeroa, siideriä ja shotteja. Loppuilta oli sen verran hämärä että olen joutunut turvautumaan kavereiden apuun muisteloiden osalta..."

"Jossain vaiheessa iltaa oli väsy yllättänyt ja siirryin nukkumapaikaksi levitetylle sohvalle nukkumaan. Sohvalla nukkuikin jo hyvä ystäväni Anselmi joten kampesin itseni hänen viereensä. Vaatteet olivat kuitenkin jääneet jonnekin matkalle, mutta eihän niitä nyt ruvettu etsimään vaan oikaisin itseni tyynesti hänen viereensä täysin ilkosillaan. Jossain vaiheessa Anselmi kuitenkin havahtui ja huomasi että joku oli hänen vieressään. Hän kääntyi katsomaan ja näki jotain mitä ei varmasti unissaan uskonut tai olisi edes halunnut nähdä. Vieressä makasi meikäläinen täysin alasti ja päällä täysi seisokki! Kuva oli kuulemma jotenkin erikoinen kun mies itse on täysin tiedottomassa tilassa, mutta pikkuveli on täydessä terhakkuudessa pystyssä kuin vauvan nyrkki."

Naisjuontaja:

"Olin muistaakseni 14- tai 15-vuotias ja kaupungissamme oli eräs tapahtuma. Vietimme ystäväporukkani kanssa iltaa ystäväni luona. Soittelin vanhempieni kanssa klo 23 aikoihin ja kerroin, että olemme alkamassa nukkumaan. Kun olimme toivotelleet hyvää yötä puolin ja toisin, lähdimme ystävieni kanssa kaupungille, koska tiesin olevani ns. turvassa vanhempieni puheluilta. Minulla oli juotavana 6-pack Alkon vahvempaa lonkeroa."

"Olimme jossain vaiheessa iltaa kadottaneet parhaan ystäväni ja kaupungilla liikkui huhu, että hän makasi sammuneena jossain päin kaupunkia. Yritin humalassa ja pienessä paniikissa soittaa ystävälleni ja soitinkin vahingossa äidilleni. Ehdin sönköttää puhelimeen, että olen hyppimässä trampoliinilla ja samassa tilanteessa höpötin myöskin olevani ostamassa pizzaa. Kaiken sähellyksen keskellä puhelimestani loppui akku. Äitini sai minut kiinni yhden ystäväni puhelimesta ja hän haki minut keskellä yötä kotiin."

"En ole ikinä potenut samanlaista morkkista kuin silloin ja meni vuosia saada äitini luottamus takaisin. Onneksi sinä iltana ei mitään järin typerää ehtinyt tapahtua. Nykyään asiaa jaksaa muistella jo teini-ikään kuuluvana kokemuksena, mutta tapahtuman jälkeisenä päivänä ei paljoa hymyilyttänyt, ei minulla, eikä vanhemmilla."

Liity Kissin Facebook-ryhmään täällä.

Lue myös: Juontajakaunotar muistelee ekaa kertaansa: "Sain jopa orgasmin!"

Kilpailut

Uusimmat