Mitkä työsuhde-edut! Google on paras työpaikka

20.01.2012 23:15 - Katariina Näreaho

Fortune-lehti selvitti Yhdysvaltain parhaimmat työpaikat ja listan kärkipaikalle pääsi Google. Yhtiön työsuhde-eduista voisi ottaa jokainen työpaikka mallia.

Yhdysvaltain parhaimmat työpaikat on julkaistu. Fortune-lehti listasi 100 parasta ja kärkeen nousi Google. Ai miksi? No ainakin yhtiön työsuhde-edut ovat kohdillaan.

Työntekijöitä hemmotellaan erilaisilla virikkeillä ja hyvällä ruualla. Heillä on mahdollisuus pelata muun muassa petankkia muistuttavaa bocce-pallopeliä, pingistä ja pöytäfutista. Työpaikalla on myös oma keilailurata. New Yorkin toimistolla saa myös kulmakarvojen muotoilun. Näiden lisäksi työntekijöiden käytössä on noin 25 kahvilaa ripoteltuna sinne tänne yhtiön tiloihin.

Kaikki tämä on ilmaista, kulmakarvojen muotoilua lukuunottamatta. Lisäksi yhtiö tarjoaa kattavan sairasvakuutuksen työntekijöilleen. Googlen viihtyisistä työpaikoista ja hyvästä ilmapiiristä on uutisoitu aiemminkin ja sitä voisi kuvailla ennemminkin aikuisten leikkitarhaksi kuin työpaikaksi. Pari vuotta sitten otsikoihin nousi uutinen, jonka mukaan Google palkkasi työntekijöilleen omat palvelijat.

Googlella on parhaillaan avoinna kaksi työpaikkaa Suomessa, jos kiinnostus yritystä kohtaan heräsi. Avoimet työpaikat voit katsastaa täältä.

Lähde: Fortune

Kilpailut

Uusimmat