Olivia Wilde täysin alastomana tv-sarjassa - internet sekosi
HBO:n uutuussarja Vinyl on draamasarja, jonka ovat luoneet Mick Jagger, Martin Scorsese, Rich Cohen ja Terence Winter. Kyseisen sarjan tarina sijoittuu 70-luvulle ja musiikkimaailmaan.
Yksi sarjan tähdistä on kuvankaunis Olivia Wilde, jonka esiintyminen sarjassa ei ole jäänyt huomiotta. Etenkin yhden jakson vuoksi.
Wilde nähdään nimittäin sarjan kuudennessa jaksossa täysin alastomana. Naisen alaston vartalo onkin saanut internetin sekoamaan ja ainakin Twitterissä hehkutetaan kohtausta oikein olan takaa.
Lähde: Unilad
Kilpailut
Uusimmat
Lainatuimmat kirjat Suomen kirjastoissa vuonna 2023 - ylsikö suosikkisi listalle?
Martti Ahtisaaren hautamuistomerkki on valittu - ehdotuskilpailun voitti vaikuttava ja kookas teos
Karhu yritti tunkeutua Ähtärissä asuttuun saunarakennukseen
Kesätyöpaikkoja tänä vuonna aiempaa vähemmän - joillain aloilla paikkamäärät kuitenkin nousevat
Yli puolet suomalaisista sallisi eutanasian, selviää tuoreesta kyselystä
Näytä lisää