Orange Is the New Black saa jatkoa - mitä neljännestä kaudesta tiedetään jo?

10.08.2015 10:15 - Reija Saarinen

Orange Is the New Black on sarja, joka on saanut vankan fanijoukon, joka odottaa varmasti neljättä kautta innolla.

Orange Is the New Black on Netflix-sarja, joka on kerännyt itselleen laajan ja vankan fanijoukon, eikä ihme. Kertoohan naisvankilaan sijoittunut sarja mielenkiintoisia tarinoita, jotka koukuttavat hetkessä.

Sarjan kolmas kausi ilmestyi Netflixiin kesäkuussa, mutta neljäs kausi on jo kovaa vauhtia tekeillä. Mitä sarjan seuraava kausi sitten tuo mukanaan?

1. Mukana tulee olemaan uusia kasvoja

Neljännellä kaudella vankilaan saapuu joukko uusia vankeja, joten selvää on, että uusia kasvoja saadaan myös itse juoneen mukaan. Yksi heistä on Jolene Purdy. Tosin vielä ei ole tietoa siitä, esittääkö nainen vankia vai mikä hänen roolinsa tulee sarjassa olemaan.

2. Lisätietoja tutuista kasvoista

Näyttää siltä, että neljännellä kaudella saadaan entistä enemmän tietoa Big Boon ja Flacan elämästä.

3. Alex Vause saattaakin olla elossa

Alex Vausen kohtalo jäi hieman epäselväksi kolmannen kauden lopussa. Laura Preponin Instagram-kuva antaa kuitenkin toivoa siitä, että nainen on mukana myös neljännellä kaudella.

Lue myös: Orange Is the New Black -tähti yllättää - poseeraa alastonkuvassa, katso

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat